Uudelleenjärjestelyjä…

23.1.2015 huomasin, että teevati.netin WordPress-asennuksissa oli jotain kummallista. Koska virheet olivat sen oloisia, että halusin sulkea murron mahdollisuuden pois, vaihdoin kaikki tietokantojen salasanat ja poistin molempien WordPress-asennusten hakemistot palvelimelta. Tarkoitukseni oli asentaa WordPress  sekä pluginit uudelleen ja palauttaa vain liitetiedostot …

Karsintaa

Viimeksi mainitsemani pieni säätö jatkuu vähittäisellä näkyvien elementtien karsinnalla sekä mm. pluginien läpikäynnillä. Vielä en ole päässyt siihen saakka, että olisin miettinyt BTW:n ulkoasun uusiksi, mutta vähitellen pyrin sitä kohti. Ehkä pitää myös harkita eri julkaisukanavien karsimista, vaikka tykkäänkin työn …

Ulkoasu kuntoon ja äkkiä!

Mainitsin tiistaina eräälle kolmosvuotiselle ryhmälle kotisivuistani. Kuten odotinkin, palaute ulkoasusta oli aika ankaraa. Siinäpä siis kannustin hoitaa se asia kuntoon ASAP! Ehkäpä koetan käyttää siihen aikaa WWW-layoutia opettaessani eli silloin, kun opiskelijat tekevät harjoituksia. Saman aiheen harjoituksestahan käy tämänkin leiskan …

Pientä säätöä

Muutama päivä sitten vaihdoin lennossa header-kuvan hieman toisen väriseen versioon. Äsken muutin valkoisen taustan tilalle saumattoman kuvion, jonka poimin DinPattern.comista. Tällaista pientä säätöä pitää välillä tehdä.

Lähiaikoina pitäisi varmaan tehdä jotain suurempaakin, kun vedän mm. kurssia, jolla nimenomaan viritellään …

Pitkästä aikaa…

Ei meinaa blogin ylläpitämisestä näinä aikoina oikein tulla mitään… Tämäkin lienee vain yksittäinen päivitys ennen seuraavaa pidempää taukoa. Sen verran kuitenkin ajattelin nyt kirjoitella, että saatan joitakin asioita täällä ajan tasalle.

Päivitin jokin aika sitten WordPressin uusimpaan versioon ja juuri …

WordPress ajan tasalle

Olen tässä tämän viikon koettanut orientoitua takaisin töihin, vaikka olen vieläkin toipilas. Reilu seitsemän viikkoa kotona sairastamista saa kuitenkin vähitellen alkaa riittää. Töihin palaaminen vaikeutuu päivä päivältä, jollen yritä edes vähän jotain.

Se, että kirjoitan nyt tänne, vaikka olen töissä, …