Tänään viisi vuotta sitten: 2.1.2004

Oikeastaan yöllä juuri ennen nukkumaanmenoa vasta keksin, että eihän minun ole mikään pakko noudattaa orjallisesti omia ajatuksiani. Tarkoitan, että ”Tänään viisi vuotta sitten” voi tarkoittaa muutakin kuin niin vanhaa kuvaa. Siispä nappasin päivän päätteeksi pari kuvaa, jotka sopivat eilisen ja …

Tyhjästä tuhoon

Hemmo loi blogin ja minä kommentoin alustavavalintaa hienosti Mesessä:

Jos aloittaisin tyhjästä, tarttuisin mahdollisesti juuri tuhoon.

Aika mennä nukkumaan……

Työkonekin julkaisuvireessä

Nyt työkonekin on varustettu lisäpalikalla bloggausta varten. Työaikana ei toki ole soveliasta kirjoitella kovin paljoa, mutta muutaman sanan voi hyvin jossain välissä kirjoitella etenkin, kun tämän uuden työkalun avulla se onnistuu aikaa hukkaamatta. Lähipäivinä tosin en varmaan töistä käsin kirjoittele …

Paussista puhtia?

Tässä vuodenvaihteen ympärillä pääsi iskemään aika- ja motivaatiovaje, joiden seurauksena täällä ei yli kahteen kuukauteen tapahtunut yhtään mitään. Nyt olen lopulta saanut aikaiseksi pienen työkalu-uudistuksen, jonka toivon tuottavan riittävän helppouden ja motivaation hieman tiuhempaan kirjoitteluun tästä eteenpäin. Aluksi asetan riman …