Tänään viisi vuotta sitten: ennakkotunnelmia -5

Viiden päivän päästä eli 23.7.2008 tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun hankin ensimmäisen digikamerani Oympus Camedia C-750 Ultra Zoomin. Silloin aion aloittaa projektin, jonka tarkoituksena on julkaista päivittäin yksi kuva tasan viiden vuoden takaa. Jos kyseisenä päivänä ei ole tullut …

Tyyli haltuun – osa 2

Jos joku olisi viime yönä ahkerasti selaillut näitä sivuja, olisi niiden ulkoasu vaihtunut välillä melkein joka klikkauksella. Kokeilin nimittäin liutaa erilaisia ulkoasuja, koska taannoin valitsemani tyyli ei ollut varmuudella WP 2.6:n kanssa yhteensopiva. Kokeilujen jälkeen päädyin toistaiseksi Tarskiin, vaikka …

Tänään viisi vuotta sitten: ennakkotunnelmia

Kesäkuussa esittelin ajatuksen, jonka tavoitteena on saada luotua säännöllinen kehys vuodesta 2003 lähtien kertyneiden kuvien julkaisemiselle täällä. Ensi viikon keskiviikkona eli tasan viikon kuluttua olisi aika aloittaa, joten ajattelin muistuttaa itseäni asiasta näin julkisesti, jottei se pääse ihan helpolla …

Tyyli haltuun

Rupesinpa valitkoitsemaan WordPressille ja sitä kautta vähitellen varmaan koko sivustolleni uutta ja omempaa tyyliä. Lähden nyt aluksi liikkeelle arcsin.se:n ilmaisilla templateilla. Sivulla lukee seuraavasti:

 License

These templates are licensed under a Creative Commons Attribution 2.5 License » Learn more

Valvominen tavaksi…

Perjantaina totesin, ettei kannattaisi valvoa liiaksi ”lähipäivinä”, koska olin silloin juuri valvonut lähes neljään saakka kuvien kanssa säätäen. Arvaatte varmaan, miten loman jäljellä olleet päivät kuitenkin menivät… Perjantaina, lauantaina ja vielä sunnuntainakin valvoin kahden korville kunakin. Hyvä puoli on …

Tera jos toinenkin

Suoritin tässä tänään kämpässäni melko runsasta järkkäilyä. Tavaraa (lähinnä kyllä erilaisten laitteiden laatikoita ja ohjekirjoja yms., mitä niissä laatikoissa nyt onkin…) päätyi kellariin ja mm. iso kasa erilaisia lehtiä paperinkeräykseen.

Muuten minulla ei olisi ollut aikaa tälle puuhastelulle, mutta ensimmäisenä …

Tänään viisi vuotta sitten…

Palasi mieleeni ajatus, että voisin julkaista ottamiani kuvia takautuvasti vaikkapa ”tänään viisi vuotta sitten” -idealla. Tämä idea alkaisi nimittäin toimia heinäkuusta lähtien, koska ensimmäisen digikamerani sain muutaman viikon odottelun jälkeen nimenomaan heinäkuussa 2003. Tarkemmin sanoen 23. heinäkuuta 2003, kuten …