Tänään viisi vuotta sitten: 9.9.2003

Pasilan kattojen yllä
9.9.2003: 1024x766, Olympus Camedia C-750 Ultra Zoom, ISO50, 1/500s, f/4.0, 43.0mm

Eilen en jostain syystä päässyt sivuihini käsiksi lainkaan (ilmeisesti ne olivat muidenkin saavuttamattomissa), joten päivän kuva jäi julkaisematta. Siinä mielessä vahinko oli pieni, että eiliselle ei olisi omaa kuvaa ollutkaan, vaan jälleen jokin korvaaja, mutta katko hyvin alkaneessa päivittäisten viestien sarjassa pikkuisen harmittaa.

Jätän 9. syyskuuta täten suosiolla kuvattomaksi. Katsotaan sitten ensi vuonna uudelleen. Mahdoinko ottaa kuvan 9. syyskuuta 2004…

Tämän päivän kuvan julkaisen varmaankin taas vasta illalla, koska töissä on tiivistä eikä minulla ole kätevästi käytettävissä kuvia sellaisessa muodossa, että näkisin niiden kuvaamisajankohdan. Kuvaboxi on sen verran rajoittunut ominaisuuksiltaan… Todennäköisesti Flickr Pro siis kutsuu ennemmin tai myöhemmin. Hetken vielä jarruttelen, jottei tule maksettua sellaisesta, minkä voisi korvata riittävän hyvällä jollakin muulla palvelulla tai pärjätä muuten ilman. Ja jos siitä maksaa, pitää sitä myös käyttää.

Päivitys klo 22:20: Olihan 9.9.2003 käytettävissä kuvia. Täydensin siis yhden niistä tuohon ylle. Enää jää jäljelle harmi päivityksettömäksi jääneestä päivästä. Mutta niitä sattuu.

1 kommentti

Kommentointi ei ole käytössä.