Tänään viisi vuotta sitten: 2.8.2003

Hylätty polkupyörä
2.8.2003: 1024x766, Olympus Camedia C-750 Ultra Zoom, ISO50, 1/400s, f/4.0, 15.8mm
Strömsinlahti
...

Julkaistuani useana päivänä peräkkäin kasveja, ötököitä ja otuksia, päätin tänään julkaista jotain aivan muuta, kun kerran on on tarjolla. Vaihtoehtoina olivat: maisema (muuten hyvä, mutta taivas on palanut puhki), savuttava vene (olen julkaissut aiemminkin), oma varjoni, puskassa piileksivä talo,  kovia kokenut polkupyörä sekä taitettu haarukka. Eivät mitään selviä mestarilaukauksia yksikään, mutteivät täysin epäonnistuneitakaan. Etäisyys otuksista oli oleellisen tekijä, joten valitsin polkupyörän. Ohessa kuitenkin muutkin mainitut ehdokkaat.

Vene savuaa
...

Siinäpä se. Saa nähdä, mitä menneisyydellä on tarjota huomenna. Tälle päivälle olisi ollut tarjolla vielä ainakin viisi ötökkää, kolme lintua, kaksi oravaa ja 12 kasvia.

Talo pusikossa
...

Huomisen kuvia en ole vielä vilkaissut, mutta saattaa olla, että tarjolla on jotain saman suuntaista. Jotenkin minusta tuntuu, että varsinkin alkuvaiheen onnistuneehkoista kuvista sellaiset kohteet edustavat valtaosaa. Mutta katsotaan, koetan poimia jatkossa kunkin päivän kuvista aina sellaisen, jonka kaltaista en ennen ole julkaissut. Tietysti sillä edellytyksellä, että kyseisen kaltainen kuva on käytettävissä.

Talo pusikossa
...
Taitettu haarukka asfaltilla
...

Joka tapauksessa julkaisen joka päivä jotakin ja mahdollisten teemojen ilmaistessa olemassaolostaan, harkitsen niihin tarttumista erikseenkin. Tyhjinä päivinä luonnollisesti tartun edellisten päivien kuviin, palaan johonkin aiemmin vain ehdolle päässeeseen kuvaan tai viime kädessä julkaisen jonkin tuoreemman kuvan. Eiköhän näillä eväillä homma jatku, jos vain ehdin sitä jatkaa. Kuvia kyllä riittää. Ensimmäiseen viiden vuoden takaiseen kuvattomaan päiväänkin on vielä pari viikkoa. Ja – kuten sanottua – aina jokin sopiva kuva löytyy.

T5vs-kuvat Kuvaboxissa.