Yliopistolla

Tänään olin ensimmäistä kertaa Helsingin yliopiston luennolla. Koska tämä loppuviikko on lomaa, ehdin hyvin mennä vaimoni seuraksi Viikkiin Elintarvikekemian luennolle, joka oli ainoa luentoa hänellä tänään (klo 8-10). Oli mukavaa ja mielenkiintoista istuskella siellä hänen kanssa kuuntelemassa juttuja antosyaaneista, karotenoideista, lisäaineista, väreistä ynnä muusta. Kirjoittelin jonkin verran muistiinpanojakin mielenkiintoisista kohdista. Olisi oikeastaan pitänyt naputella tänne tekstiä jo sieltä käsin, koska yliopiston WLANin kautta se olisi oikein hyvin onnistunut. Kävi kyllä mielessä, mutten viitsinyt kesken kaiken kaivaa läppäriä esille.

Paluumatkalla hoidimme sitten kauppa-asiat loppuviikoksi, joten pari jäljellä olevaa lomapäivää voin ottaa lunkisti. Tänään toivottavasti saamme mentyä iltasella lenkille ja pääsemme siten pitkästä aikaa taas urheilun makuun. Yli viisi kuukautta urheilemattomuutta sairastelun vuoksi alkaa käydä pahasti kunnon päälle. Helsinki City Run jää väliin, vaikka olemmekin sinne ilmoittautuneet ja lähtönumerotkin jo tulivat. Nollatreenillä ei tällaisen liikkumistauon jälkeen kannata lähteä rehkimään. Taukoa edeltävällä kunnollani olisin varmaan voinut treenittä puolimaratonilla pärjätäkin.

Ruoaksi valmistanemme tortilloja, joiden täytteeksi ei tällä kertaa tule jauhelihaa, vaan tofurouheesta tehtyä kastiketta. Sen on tarkoitus muistuttaa jauhelihaa ja kenties se niin tekeekin. Eiköhän se joka tapauksessa ole ihan hyvää. Tähänastiset kokeilut ovat ainakin olleet. Viherpirtelöstä on tullut vakiaamiainen sekä töihin mukaan otettava välipala. Idut ja vehnänoras ovat myös osa päivittäistä ruokavaliota. Siihen seuraksi sitten raakaravintoon ja yleensä kasviksiin sekä luomuun painottuvaa ravintoa, joka kuitenkin sisältää kalan lisäksi myös (luomu)lihaa maun mukaan. Jos ”tofujauheliha” on tarpeeksi hyvää, voi hyvin olla, että oikea jauheliha kyllä jää jatkossa vähemmälle. Taitaa näkyä ruokavaliossani aika selvästi, että olen naimisissa ravitsemustieteiden opiskelijan (näillä näkymin tulevan elintarvikekemistin) kanssa. Hyvähän se toki vain on. En ennenkään syönyt epäterveellisesti, mutta nyt linja on pitkälti vielä terveellisempi. Kunhan urheilu taas pääsee käyntiin, ei terveys ole ainakaan ruokavalion vuoksi vaarassa.

Nyt pitänee katsoa, jos vaikka alkaisimme laittaa sitä tofutortillaruokaa. Hyvää päivänjatkoa kaikille.

Kiireitä ja ”kiireitä”

Viime päivinä tekemistä on piisannut hetkittäin enemmän kuin tarpeeksi. Kaikkea, mitä olisi kannattanut en ole edes tehnyt. Ensi viikolla on kirittävä – etenkin työasioissa. Sitten on nimittäin vuorossa lomaviikko.

Tekemisen paljoudesta johtuu myös se, että vaikka 25., 27. ja 28.2.2004 otinkin valokuvia, en julkaissut niitä viime päivinä ajallaan. Laiskuus sitten vielä kaupan päälle, niin selitys on valmis. Toisinaan on terveellistä olla laiska.

Keskiviikkona luin kirjaa ja yritin mennä ajoissa nukkumaan. Torstaina tekemistä tosiaan oli liikaa, muitta menin melko ajoissa nukkumaan (ennen puolta yötä ainakin). Perjantaina luin taas kirjaa. Taisin lukea kahtakin. Lauantaina katselin Nero Wolfe -tv-sarjan jaksoja DVD:ltä ja menin melko ajoissa nukkumaan.

Tänään ajattelin lopulta julkaista nuo kuvat ja aikataulun muutos aamupäivän osalta aikaisti operaatiota ainakin osittain. Minun ei nimittäin alunperin pitänyt olla enää tähän aikaan kotona, mutta suunnitelmien peruuntumisen vuoksi olen sittenkin. Siispä hetken kuluttua julkaisen ainakin osan rästiin jääneiden päivien kuvista. Sitä, onko tälle päivälle omaa kuvaa, en ole tarkistanut, mutta 29.2.2004 otin ainakin yhden kuvan, joka lienee loogista julkaista tänään, koska täsmällistä päivää ei tänä vuonna ole tarjolla.

Tänään viisi vuotta sitten: 30.10.2003

Oma nurkka
30.10.2003: 1024x767, Olympus Camedia C-750 Ultra Zoom, ISO200, 1/13s, f/2.8, 6.3mm

Torstain kuva olisi tietysti pitänyt julkaista torstaina, mutta pidin tärkeämpänä mennä ajoissa nukkumaan, kun kuumemittari näytti harmillisia lukemia. Nyt sitten voin julkaista torstain kuvan ja heti perään perjantain kuvan, kun lojun kotona palauttelemassa oikeaa lämpötilaa ja houkuttelemassa ääntäni ylös kellarista. Töistä ei olisi todellakaan tehnyt mieli olla pois, mutta äänettömänä saan enemmän aikaan kotoa käsin.

Tämän viestin kuvat Flickrissä: PA302318.

Kaikki T5vs kuvat albumissa.

T5vs-kuvat Kuvaboxissa.

Tehokasta desinfiointia

Tuli tällä viikolla Hesarin uutisesta mieleen joskus vuosia sitten lukemani utopia. Uutisessa kerrottiin jonkin monipuolisesti resistentin sairaalabakteerin (jonkinlaisen vatsapöpön) sietävän nyt myös tavallisia sairaaloiden siivouksessa käytettäviä desinfiointiaineita ja käsihuuhteita. Muistamassani utopiassa tällaista ongelmaa ei pääsisi syntymään, mutta muita hankaluuksia voisi toki käytetyistä menetelmistä aiheutua.

Liekkejä

Kyseisessä tarinassa – jonka nimeä en tosiaan muista – nimittäin varataan aina sairaalalle kaksi tonttia melko lähekkäin ja rakennetaan aluksi molemmille tonteille samanlainen sairaala. Sopivaan aikaan vuodesta sitten muutetaan potilaat sairaalarakennuksesta toiseen ja poltetaan ensimmäinen (puu)rakennus. Ja seuraavan vuoden kuluessa rakennetaan taas uusi. Eivät siinä pöpöt jää muhimaan.

Toki tässä ei ratkaista potilaiden ja liinavaatteiden mukana kulkeutuvia ongelmia, mutta muistaakseni tarinassa poltettiin myös mm. kaikki vuodevaatteet, joita vanhassa rakennuksessa oli käytetty. Jos käyttöesineet on valmistettu kestävistä materiaaleista, kuten jostakin metallista, nehän voidaan desinfioida autoklaavilla tai vaikka tulella, jos niikseen tulee. Utopian systeemi siis putsaisi tilanteen melko tehokkaasti.

Isompi ongelma varmaankin olisi tuhlaus, jota sairaalan polttaminen kerran vuodessa eittämättä olisi. Ja nykymoraalilla vuodeksi käyttöön tarkoitetusta rakennuksesta tuskin tulisi edes niin laadukas, että se olisi terveellinen kellekään sen vuoden. Mutta ehkä tätä ideaa jotenkin voisi soveltaa…

Pienestä kiinni…

Talossa, jossa on asun on melko pieni sauna. Alusta asti siellä on tullut sen verran kuivat ja terävät löylyt, että ihan normaaliin tapaan ei voi heitellä. Tänään hämmästyinkin siis, kun löylyä tuntui voivan heittää juuri sen verran kuin olen tottunut. Ämpärin pohja alkoi ensimmäistä kertaa runsaan vuoden asumisen aikana paistaa kesken kaiken.

Hetken ihmeteltyäni, kurottauduin katsomaan lämpömittaria. Ilman silmälaseja en nähnyt sitä lauteilta saakka, vaikka sauna ei ole iso. Viisarin verran yli 100°C. Toisin sanoen noin kymmenen celsiusastetta vähemmän kuin aina tähän saakka. Pieni, mutta ratkaiseva ero. Toivottavasti se ei ollut vain sattuma, poikkeus tai vahinko, vaan mieluummin pysyväksi jäävä entistä edistyksellisempi olotila. Pienessä saunassa 110°C on nimittäin aivan liikaa.

Lehtiä leijuu…

Taidan tilata turhan monta eri lehteä tällä hetkellä. Eilen nimittäin luukusta leijaili kolmen eri lehden uusin numero. Ja tietysti luin ne kaikki päällisin puolin hetimiten enkä mennyt ajoissa nukkumaan, kuten olisi eittämätta ollut viisasta. Hmm…

Ammattiin liittyviä eli IT-lehtiä en peru, mutta muista lehdistä jo(ita)kin voisin kyllä lopettaa nykyisen tilausjakson loppuun. Tosin olen valikoinut lehdet sen verran tarkkaan kuitenkin, että mistään luopuminen ei ole itsestäänselvyys. Sellaiset olen jo lopettanut. Pitänee kuitenkin suorittaa rehellistä ja tiukkaa tarveharkintaa…

Valvominen tavaksi…

Perjantaina totesin, ettei kannattaisi valvoa liiaksi ”lähipäivinä”, koska olin silloin juuri valvonut lähes neljään saakka kuvien kanssa säätäen. Arvaatte varmaan, miten loman jäljellä olleet päivät kuitenkin menivät… Perjantaina, lauantaina ja vielä sunnuntainakin valvoin kahden korville kunakin. Hyvä puoli on se, että sain lopulta valmiiksi Jussin ja Satun häälahjan (häät olivat lauantaina 29.12.2007…) ja järkättyä kiintolevyjeni sisältöä sekä tosiaan melkein jo tilattua Puola-albumi 2/2:n. Huono puoli on se, että nukkuminen jäi melko vähiin lähes koko viikon eikä sitä parhaalla tahdollakaan voi pitää positiivisena asiana. Pitää korjata tilannetta mahdollisuuksien mukaan heti tästä päivästä eteenpäin. Semminkin, kun töissä olisi hyvä urakoida pikkuisen pitempiä päiviä hieman liian lyhyiksi välillä jääneiden päivien vastapainoksi. Eli nyt takaisin töiden pariin…

Lisäaika ei olisi pahitteeksi…

Tänään työpäivä venyi seitsemään asti, kun asentelin huomista koulutuspäivää varten neukkarintäydeltä läppäreitä. Jos kaikki olisi mennyt vaikeuksitta, olisin saanut homman valmiiksi yli tunnin aikaisemmin, mutta näin ei ikävä kyllä käynyt. Osalla koneista oli jo asennettuna aiempi versio koulutuksen aiheena olevasta substanssisovelluksesta, mutta nekin piti päivittää uuteen versioon, mikä käytännössä vei lähes saman ajan kuin puhdas asennus. Lisäaikaa sovellusta vailla olevien koneiden kohdalla kulutti kyllä Oraclen tietokantaohjelmisto, jonka tiettyjä komponentteja tämä sovellus hyödyntää tietokantayhteyden muodostamisessa palvelimelle.

Aloitin operaation viemällä koneet paikalle jo heti puolen päivän jälkeen. Silloin hoidin verkkokytkennät yms. saman tien. Sovellusten asenteluun palasin kuitenkin vasta puolen kolmen maissa, mikä minun olisi kyllä pitänyt sekä teorian että käytännön perusteella tietää virheeksi. Onneksi sentään pelaan aina tällaisissa tilanteissa varman päälle eli olin kuitenkin liikkeellä jo koulutustilaisuutta edeltävänä päivänä. Yli neljä tuntiahan koko operaatio sitten lopulta vei. Vielä enemmän se olisi vienyt, jos en olisi oikonut muutamissa kohdissa, jättäen täydellisyydentavoittelun sikseen ja varmistaen vain, että koneet saadaan huomenna käyntiin ja sovelluskin toimii jokaisella koneella ainakin koulutettavilta osin.

Kerkesin sitten kaupan kautta kotiin hieman ennen kahdeksaa. Syömisen ja parin seuraavan päivän lounaan valmistamisen lisäksi tässä ei kauheasti ole sen jälkeen ehtinyt tehdä ja silti kello on jo liikaa. Ei ehkä muuten, mutta aamulla olen taas menossa seitsemäksi punttisalille, joten riittävät unet kannattaisi kerätä. Sen vuoksi jätänkin tämän tekstin nyt taas todella tyylikkäästi tähän ja koetan hoidella loput oikeasti tärkeät tai tarpeelliset asiat pois kuleksimasta mahdollisimman nopeasti. Jos vaikka ennen klo 23:a jo ehtisin pehkuihin…

Tai ehkä mainitsen vielä sellaisen pikkuseikan, että eilinen sählyn pelailu jäi melkoisen aneemiseksi. Meitä nimittäin ilmaantui paikalle vain viisi, mikä ei aivan riitä mielekkääseen pelailuun. Loput, jotka muuten olisivat saattaneet liittyä joukkoon, jäivät ilmeisesti kotiin katsomaan illan lätkämatsia. Mekin päädyimme sitten katsomaan toisen ja kolmannen erän, kun sählyhallissa kerran oli tarjolla reilusti seinälle tykitetty iso kuva, kuuluva ääni ja riittävän mukavat penkit. Siinä olikin sitten urheilua kerrakseen. Vielä kun olisimme ajoissa hoksanneet, että ottelun loputtua olisi kannattanut mennä saunaan, vaikka kuntourheilu väsähtikin penkille. Tämä tuli kuitenkin mieleeni vasta puolessa matkassa kotiin, jolloin oli auttamatta myöhäistä. Toivon kuitenkin, ettei tätä oppia tarvitse soveltaa toisella kertaa, vaan pääsemme vielä jäljellä olevat kerrat oikeasti (itse) pelaamaan. Eilenkin se olisi aamuisen esitelmän (joka kyllä meni hyvin) ja tuplakokouksen jälkeen tehnyt todella hyvää. Tänään olikin sitten hieman tavallista jäykempi olo, vaikka nukkuminen sujuikin ehkä tasalaatuisemmin, kun elimistö ei käynyt ylikierroksilla.

Powered by ScribeFire.

Kuntoilun jatkuvuudesta

Kun väliin jääneistä treeneistä kerran tuli aiemmassa viestissä mainittua, niin päätin vielä koota niistä tarkemman listauksen.

Vuonna 2005 rästejä ei ehtinyt kertyä yhtään, koska aloitin treenaamisen vasta marraskuun alussa.

Vuonna 2006 niitä sen sijaan kertyi 32, joista 1 oli oikeastaan siirto, 5 lomapäiviä, 8 kiinnioloja (tai ainakin myöhennettyjä aukioloaikoja, jolloin aamutreeni ei onnistu), 13 työ tai muita esteitä ja vain 4 ”laiskuutta”.

Tänä vuonna kertymä on jo 10 tai 11, joista 7-8 täytyy kirjata ”laiskuuden” piikkiin, 2 voi kirjata esteiksi ja 1 vapaapäiväksi. Vuosi 2007 on siis alkanut vahvasti treenilaiskuuden merkeissä, vaikka 11 rästiä 31 mahdollista suoritusta kohden ei ole kuitenkaan aivan kamalaa. Koko vuosi on (kiinniolopäiviä huomioimatta) 104 treenikertaa, joista jää väkisin väliin n. 15. Tämän vuoden rästisaldo kasvanee siis viime vuodesta, mutta voi pysyä alle 40:ssä, jos pakottavia esteitä ei kerry kovin paljoa enkä heittäydy enää tästä eteenpäin laiskaksi treenaajaksi.

Tulipahan syötyä

Olin eilen hieman laiska ruoanlaittaja enkä siksi tehnyt lisää lounasruokaa tälle päivälle, vaikka tiesin jäljellä olevan annoksen liian pieneksi. Treenin jäljiltä olikin sitten sen verran kova nälkä jo tuossa äsken, että mukanani ollut lounasannos jätti vielä nälän. Muiden lounastajien kanssa olikin jo tullut keskusteltua asiasta ja kebap oli noussut mieleeni. Lähdinkin siis vielä hakemaan pita-kebapin ja jälkkäriksi poimin paluumatkalla sitrus-mansikka -jäätelön Valion kioskista (2,20 euron melko kovasta hinnasta huolimatta).

Sekä laajennetusta lounaasta että jäätelöstä tuli vaihtelevia kommentteja. Mutta eipähän jäänyt enää nälkä ja jäätelökaudenkin avasin kyllä jo eilen (kahteen kertaan). Tai oikeastaan jäätelökausi ei minulla koskaan päätykään, koska mm. Itäkeskuksen sisätiloissa olevasta kioskista tulee talvellakin ostettua pehmistä ja tietysti tuutteja yms. syön paukkupakkasillakin. Mutta on toki aurinkoisessa kevät-, kesä- tai syyssäässä syöty jäätelö ihan oman makuisensa. Ei sitä muuten kannattaisi nykyhinnoilla ostaakaan (kaupasta saa yli litran samaan hintaan).

Huomenna olenkin sitten koko päivän Hanasaaressa huolehtimassa Alkoholiasioiden informaatiotilaisuuden tekniikasta, joten lounaasta ei tarvitse itse huolehtia. Hanasaaren kulttuurikeskuksessa on kuulemma oma keittiö ja ruoka sen myötä aivan toista kuin keskuskeittiövetoisissa lounasruokaloissa. Hyvä niin.