ylläpito

ylläpito

Blank!

Tässä parina edellisenä päivänä en ole päässyt sivujeni WordPresillä toimivaan osioon lainkaan. Selain tarjoaa vain tyhjää sivua. Samaa on ilmennyt aiemminkin. Aina jossain vaiheessa homma sitten taas toimii.

Vian ei pitäisi olla palvelimessa, koska muut osat sivuillani toimivat ja ne käyttävät yhtälailla niin PHP:tä kuin tietokantaakin siinä missä WordPress. Aiemmin ei ole ollut aikaa, mutta ehkä tänään ehdin kokeilla, jos WordPressin sekä mahdollisten lisäosien päivittäminen ajantasalle vaikuttaisi. Kunhan olen saanut sen tehtyä, on aika julkaista sekä eilinen että tämänpäiväinen T5vs-kuva.

Hitautta…

Jostain syystä sivuni tökkivät tänään. Tai oikeastaan vain WordPress tuntuu tökkivän, minkä arvelisin voivan johtua tietokannasta. Pari tuntia sitten pääsin vain valkoiselle sivulle, mutta tunti sitten sivut jo taas sentään toimivat. Esimerkiksi blogilista saa kuitenkin edelleen vain latausvirheen (ja sai sellaisen ainakin jo kuuden maissa illalla), joten kaikki ei edelleenkään ole kunnossa…

Kenties syypää on palveluntarjoajan suorittama siirto palvelimelta toiselle, vaikka sen kyllä piti tapahtua (ja varmaan tapahtuikin) jo keskiviikkona kestäen 24-32 tuntia. Ehkäpä jotain jälkivaikutuksia. Tai sitten vain jotain muuta tökkimistä. Toivotaan, että ongelma korjaantuu mahdollisimman pian kokonaan.

Olen nyt kohta parin viikon ajan ladannut BTW:ssä julkaisemani kuvat Flickriin ja poiminut ne tänne sieltä. suoraan tarjolla olevat erikokoiset versiot ja hyvä hallinta ovat tämän vaihtoehdon etuja. Kuukaisittainen 100 megan latausrajoitus ei yksinään vielä olisi heikkoutena kovin suuri, mutta varsinainen ongelma on se, että ilmaiseksi saa streamissaan kätevästi näkymään vain 200 uusinta kuvaa.  Tämä tuli täyteen jo, kun latasin parin kuukauden T5vs-projektin kuvat ja ehdokkaat valmiiksi tililleni.

Vaihtoehtona olen lähinnä harkinnut kotimaisen Kuvaboxin hyödyntämistä. Sinne saa ladata kuukausittain 2500 kuvaa ilman kokorajoituksia. Käytettävissä kuvista on suoraan pikkukuva, webversio sekä alkuperäinen (jota tosin saatetaan pakata tai pienentää, jos se on todella suuri). Hallintaominaisuudet ovat selvästi vaatimattomammat kuin Flickrissä, mutta palvelu on suomalainen ja tarjoaa riittävät ominaisuudet esim. juuri tällaiseen käyttöön kuin minä sitä ajattelen soveltaa.

Kolmantena vaihtoehtona on sijoittaa kuvat Saunalahden ADSL:n yhteydessä (eri maksusta tosin) käytössäni olevaan isoG-levytilaan, jota on käytettävissä 50Gt. Tila ei sielläkään lopu heti kesken, mutta hallintaa täytyy käyttää vain tavallista FTP-ohjelmaa eli pelkällä selaimella ei saa muuta kuin katsottua tallentamiaan kuvia. Erilaiset versiot kuvista täytyy myös tehdä itse, jos niitä tarvitsee. Tietysti voisin aina hyödyntää PHP:tä erilaisten versioiden parsimiseen alkuperäisestä kuvasta lennossa tai cacheen, mutta valmis kuva on tehokkaampi ratkaisu. Myös kaistalla on merkitystä, vaikka päivitinkin domainini webhotellin kaistaltaan rajoittamattomaksi. Suoraan isoG:stä avautuva kuva latautuu aina nopeammin kuin oman domaini palvelimen ja vielä jonkinlaisen skriptin kautta kiertävä kuva.

Skriptin kautta kierrätystä kyllä harkitsin aiemmin piilottamaan kuvien todellisen sijainnin, jolloin niitä voisi vaivattomasti sijoitella eri paikkoihin tarpeen mukaan tai siirtää paikasta toiseen sen näkymättä sivulla mitenkään. Käytännössä kuitenkin päätin luopua tuosta ajatuksesta ja siksikin haluaisin mahdollisimman nopeasti päästä kuvien sijainnissa ratkaisuun, jota noudattaisin sitten mahdollisimman pitkään. Ilmaisena (ja kotimaisena) vaihtoehtona Kuvaboxilla on etu puolellaan jatkuvuuden kannalta, mutta harkitsen joka tapauksessa vakavasti myös luottokortin hankkimista tai PayPalin pankkitilitoiminnon hyödyntämistä Flickrin Pro-maksun maksamisessa. Voisihan sitä käyttää, vaikka kuvituskuvat tulisikin ladattua Kuvaboxiin. ja voihan ne aina ladata sekä että siltä varalta, ettei joskus enää jatkakaan maksamista…

Kuvia julkaistessani olen alkanut noudattaa käytäntöä kirjata kuvan oheen sen tekniset ts. EXIF-tiedot perustietojen osalta. Ns. kuvituskuvat ovat asia erikseen. Jo muutaman päivän ajan olen miettinyt näistä tiedoista erästä yksityiskohtaa. Nmittäin, miten ilmoittaa kuvaukseen käytetty objektiivin polttoväli?

Tähän asti olen ilmoittanut ns. ekvivalentin polttovälin (35mm equivalent), joka 450D:n tapauksessa on 1,6 tai tarkemmin 1,56951 kertaa kameran ilmoittama polttoväli. Kuitenkin periaatteessa kuvan rajaaminen vaikuttaisi tällöin polttoväliin, kuten myös sen resoluution muuttaminen, koska tällöinhän lopputulokseen vaikuttava kennon koko tavallaan pienenee entisestään. Ja toisaalta muunnoksen voi tehdä tarkoilla tai vähemmän tarkoilla tiedoilla. Kertoimestahan jo mainitsin, mutta ilmeisesti kamera tietää sisäisesti ja kirjaa EXIF-tietoihin polttovälin kahden desimaalin tarkkuudella, mutta useimmissa yhteyksissä se näkyy käyttäjälle vain kokonaislukuna. Tällöin kummalla tahansa kertoimella itse laskettu muunnettu polttoväli on eri kuin ohjelman ilmoittama vastaava.

Tässä siis pulma. Ratkaisuna luulen päätyväni todellisen polttovälin ilmoittamiseen - lukija laskeskelkoon halutessaan - mutta sitä ennen taidan kuitenkin katsella muista kuvia julkaisevista blogeista ja muilta sivustoilta osviittaa yleisetä käytännöstä. Ainahan voin tietysti ilmoitta myös molemmat versiot, mutta toisaalta tiedot olisi kivat saada mahdollisimman tiiviiksi ja selkeiksi. Joka tapauksessa, jos muutan käytäntöä, päivitän kaikki vanhatkin kuvat noudattaamaan samaa mallia, koska niitä on kertynyt vasta sen verran vähän. Siksi päätös onkin oleellista tehdä jo nyt.

Eilen päivitin Tarskin versioon 2.2. Tänään sitten huomasin uuden kuvallisen viestin lisättyäni, että FancyZoom ei toiminutkaan. Syyhän oli tietysti se, että olin lisännyt FancyZoomin javaskriptien latauksen käsin templaten headeriin. Samoin onLoadin body-tagiin.

Nytpähän sitten korjasin virheeni: skriptit hoituvat head-tagin sisälle pluginilla ja onloadille etsin jonkin elegantin ratkaisun myöhemmin. Käytin kyllä melko paljon aikaa erilaisten ratkaisujen etsimiseen, mutta WordPress tai Tarski eivät kumpikaan tunnu tarjoavan helppoa tapaa lisätä body-tagiin mitään muuta kuin id- tai class-tietoja. Siispä onLoad on yhä modattuna suoraan Tarskin coreen, kun en muutakaan saanut toimimaan.

Mahtava pluginini näyttää tältä:

/*
Plugin Name: Add FancyZoom
Plugin URI: http://teevati.net/
Description: Adds Fancy Zoom calls to html>head.
Version: 1.0
Author: Taavetti Lehtomäki
Author URI: http://teevati.net/
*/
 
function add_fancyzoom () {
    echo '
    <script src="/js-global/FancyZoom.js" type="text/javascript"></script>
    <script src="/js-global/FancyZoomHTML.js" type="text/javascript"></script>
';
 
}
 
add_action('wp_head', 'add_fancyzoom');

Tarski 2.2

Tarski

Tarski · An elegant, flexible WordPress theme

Kaiken kiireen ohessa kerkesin ohimennen päivittää tällä hetkellä käyttämäni ja ainakin toistaiseksi hyvänä pitämäni teeman uuteen versioon. Ulkoasu on varsinaisesti täysin sama, mutta joissakin ylläpitotoiminnoissa on tehty parannuksia ja huomasin, että ainakin yksi toiminto, joka näkyy myös julkisesti, hyötyi tästä päivityksestä. Viestisivuilla sivupalkissa näkyvät lainaukset tuoreista viesteistä näyttivät vielä ennen teeman päivittämistä kuvien kohdalla lähdekoodin. Nyt tilalle putkahtivat kuvat. Ne tosin muokkasin Advanced Excerpt -pluginin asetuksista pois, koska kapeaan sivupalkkiin ei luonnollisesti mahdu kokonaista kuvaa.

Kyseisen pluginin esittely kuuluu näin:

Several improvements over WP’s default excerpt. The size of the excerpt can be limited using character or word count, and HTML markup is not removed.

Mielestäni erittäin hyödyllinen lisuke.

Kuten edellisen viestini muokkauksesta voi huomata, aloin tänään käyttää tageja. Urakoinkin sitten niitä kaikkiin viesteihin melko vapaalla kädellä. Ajan myötä varmaan jonkin verran supistan tagijoukkoa (tai tagipilveä - tag cloud), mutta aluksi pyrin tekemään kaikesta mahdollisesta vähänkin relevantista tagin. Näin ehkä itsekin näen, millaisia painotuksia teksteihini muodostuu ja osaan joko painottaa niitä edelleen tai korjata suuntaa, jos niikseen tulee.

Olisi kyllä oikeastaan kiva tietää, jos jollain on ajatuksia siitä, miten tageja olisi tehokkainta käyttää(?). Pitänee tutkailla tätäkin asiaa vaikkapa hakukoneiden avulla, koska tähän viestiin lienee turha odottaa kovin laajaa kommentointia säällisessä ajassa. Lukijoita kun lienee lisäksi keskimäärin yksi. Sen verran hiljaista täällä on välillä ollut ja satunnaiset äännähdyksetkin ovat olleet melko irrelevantteja. Parempaan suuntaan pyrin kuitenkin…

Nyt pitäisi kaiken aiemmin mainitun olla tehtynä. MWW:n juuri ohjaa tänne, samoin aboutme. Taidegalleria sen sijaan ohjaa kuvia-kategorian arkistoon kuvia-tagilla merkittyihin viesteihin. Kirjahyllyn jätin toistaiseksi paikoilleen. Vieraskirja ja blogAlike palvelevat arkistoina. Siinäpä se.

Muokkaus perjantaina 18.7.2008 klo 9:15: Muunsin kuvia-kategorian tagiksi, joten MWW:n taidegallerian edelleenohjaus on tämän päivän ajan rikki. En nimittäin pääse palvelimelle suoraan kiinni töistä. Olisinhan toki voinut hoitaa muutoksen vasta illalla kotona, mutta malttamaton kun olen…

Tarski

Tarski · An elegant, flexible WordPress theme

Jos joku olisi viime yönä ahkerasti selaillut näitä sivuja, olisi niiden ulkoasu vaihtunut välillä melkein joka klikkauksella. Kokeilin nimittäin liutaa erilaisia ulkoasuja, koska taannoin valitsemani tyyli ei ollut varmuudella WP 2.6:n kanssa yhteensopiva. Kokeilujen jälkeen päädyin toistaiseksi Tarskiin, vaikka eräs toinen tyyli olisi saattanut olla tavallaan kätevämpi. Sen kohtaloksi koitui kuitenkin jokin bugi, joka sotki sen ainakin teevati.netin palvelimella. Katsotaan siis, mitä Tarskista saa irti. Hyvä puoli on, että ne toiminnot, mitä mahdollisesti uupuu, saa itse toteutettua, jos vain haluaa.

Juuri äsken täydensin teevati.netin .htaccess-tiedostoa, jotta BTW toimisi hieman kätevämmillä linkeillä kuin oletuksena käytössä olevat numeropohjaiset. Nyt käytössä on siis ns. “nätit ikilinkit“, joista on helppo päätellä, mistä on kysymys. Tämä olisi kyllä pitänut tehdä jo kauan sitten. Ennen WordPressin käyttöönottoa. Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Tähän asti on kuitenki pärjätty ja nyt pärjätään entistäkin paremmin.

Viime päivinä olen edennyt useita askelia siinä, että tarkoitukseni muuttaa MWW ja blogAlike toimimaan osana BTW:n WordPress-ympäristöä. Tai oikeastaan blogAlike ja MWW ovat jatkossa BTW. Sen blogiosuus on blogAliken inkarnaatio ja alisivut, kuten Taavetin lyhyt historia ja Teevadin lyhyt historia korvaavat MWW:n eri sivut. Äsken juuri ohjasin teevati.netin avautumaan oletuksen BTW:hen ja lähipäivinä muutan myös MWW:n ohjaamaan kävijät tänne automaattisesti. Arkistojen osalta blogAlike on toki käyttökelpoinen, joten sinne lisään vain tiedotteen uudesta tuoreiden tarinoiden sijainnista ja vanhan sijainnin arkistoroolista. Tavoitteena on hoitaa kaikki tämä viikon sisällä ts. Tänään viisi vuotta sitten -projektin alkuun mennessä.

Veneen moottori tulessa Strömsin venesatamassa

Veneen moottori tulessa Strömsin venesatamassa

Kesäkuussa esittelin ajatuksen, jonka tavoitteena on saada luotua säännöllinen kehys vuodesta 2003 lähtien kertyneiden kuvien julkaisemiselle täällä. Ensi viikon keskiviikkona eli tasan viikon kuluttua olisi aika aloittaa, joten ajattelin muistuttaa itseäni asiasta näin julkisesti, jottei se pääse ihan helpolla unohtumaan, vaikka kiireitäkin olisi.

Mammonan temppeli melko sopivassa tunnelmassa

Mammonan temppeli synkissä tunnelmissa

Tavoitteena olisi valikoida aina viikon parin kuvat ennakkoon, jotta ehdin tehdä sen rauhassa esim. lauantai-iltana saunan jälkeen. Jotain kommenttiakin varmaan siten ehdin kuvien oheen kirjoitella. Tänään koetan varmaan jo hieman vilkaista, mikä voisi olla ensimmäisen päivän kuva. Jos vaikka sitä kautta saisi muitakin ajatuksia (teemoja tms.) kuvien julkaisemisen suhteen.

Oksa osaa kurkottaa korkeuksiin

Oksa kurkottaa korkeuksiin

Ohessa joitakin esimerkkejä niistä harvoista kuvista, joita tähän mennessä olen sivuillani julkaissut. Varsinaiseen galleriaan niitä on kertynyt vain 10 ja niiden lisäksi joitakin blogiviestien yhteyteen. Kaiken kaikkiaan kuvia on kuitenkin tullut otettua vuoden 2003 kesän jälkeen pian 70 000, joten kyllä niistä hieman useampi julkaisukelpoisia pitäisi löytyä. Tällä projektilla koetan nyt päästä kunnolla julkaisemisen alkuun.

Sorsa kuivaharjoittelee sukeltamista

Sorsa kuivaharjoittelee sukeltamista

Testailen varmaan tässä jäljellä olevan viikon aikana kuvien lisäilemistä eri tavoilla blogiviesteihin, jotta löydän kätevimmän tavan ja saan korjattua mahdolliset tekniset virheet, joita esim. layoutin suhteen saattaa olla (tällä hetkellä käyttämääni tyyliä ei ole päivitetty WordPress 2.6 -yhteensopivaksi…). Esim. vielä kirjoitushetkellä tämän viestin kuvat asettuvat tekstin sekaan väärin, jollen korjaile asemointia käsin (tällä kertaa en sitä tee, koska tarkoitukseni on täydentää tyylisivu heti, kun vain pääsen kotiin sen tekemään).

Myös kuvien tallennuspaikkaa ehdin testailla ja miettiä. Lähinnä kyseeseen tulee kaksi vaihtoehtoa: teevati.netissä tai isoG-verkkolevyllä. Ensimmäinen mahdollistaa kuvien lataamisen blogiin mistä vain, jälkimmäinen rajoittaa uploadaamisen ftp-ohjelman käyttöön, mutta vähentää samalla oman domainin kuormaa (levytila ja kaista). Ehkäpä käytän molempia tilanteen mukaan. Ellen sitten halua koota teemakuvia yhtenäiseen galleriaankin enkä vain viestien oheen…

WordPress 2.6

Viime yönä tuli taas kukuttua turhan myöhään ja mm. päivitettyä tämä WordPress uusimpaan versioon (2.6). Ominaisuuslistasta ennakkoon luin, että useitakin minulle hyödyllisiä piirteitä mukana tuli, joten ehkäpä se kannatti. Palvelimen tietoturvan kannalta korjatuin versio kannattaa tietysti aina.

Äsken virittelin täällä käyttöön JavaScript -komponentin nimeltä FancyZoom. Sen slogan on:

Smooth Javascript Image Zooming For Your Web Pages

Lähikuvassa ATI Rage II+DVD -näytönohjaimen (PCI) 3D-piiri

Lähikuvassa ATI Rage II+DVD -näytönohjaimen (PCI) 3D-piiri

Komponentin toiminnasta ja käytöstä voitte lukea tekijän sivuilta enemmän. Käytössä tulette näkemään sen tästä lähin täällä, mikäli selaimessanne on javascript-tuki kytkettynä käyttöön. Jollei ole, niin kaikki kuvat avautuvat yksinään sisällön tilalle selainikkunaan. Toimiihan se toki niinkin.

Tulos on vaikkapa tällainen (kokeile klikata pikkukuvaa).

Rupesinpa valitkoitsemaan WordPressille ja sitä kautta vähitellen varmaan koko sivustolleni uutta ja omempaa tyyliä. Lähden nyt aluksi liikkeelle arcsin.se:n ilmaisilla templateilla. Sivulla lukee seuraavasti:

 License

These templates are licensed under a Creative Commons Attribution 2.5 License » Learn more

This means that you are free to use and modify them for any purpose, but you must include the provided link back to this website.

Ehkä muokkaan jostain niistä omani tai sitten aloitan jossain vaiheessa tyhjästä. Saa nähdä. Aika ja innostus ratkaissevat.

Korjailin lopulta jo elokuussa hajonneet ääkköset. Oikeastaan olisi kannattanut varmaan ensin päivittää alusta uusimpaan versioon, mutta tulipahan nyt tehtyä näin. Hoidin homman käsin, koska viestejä on vielä niin vähän, mutta vastaisen varalle pitää kyllä kirjoittaa skripti tai sql-lause. Muuten jossain vaiheessa alkaa kulua aivan liikaa aikaa korjailuun. Nyt homma hoitui muutamassa minuutissa (olisihan sen tosiaan voinut aiemminkin tehdä).

Pitkästä tauosta lienee helppo päätellä, että kiirettä on pitänyt.

Viimeisimmässä viestissäni elokuun lopulla 2007 kirjoitin, että

Kamera-asioissakin pitää olla tarkkana, etten sorru kovin suuriin lisäostoksiin. Jotain ‘pientä’ tulee varmaan lähipäivinä hankittua, mutta uuden kameran hankintaa yritän jarruttaa. Ellen sitten löydä vanhalle kameralleni ostajaa…

Nyt olen jo ehtinyt vaihtaa taas kameraa. Tai oikeastaan hankkia yhden lisää. Tällä kertaa Canonin EOS 450D -järkkärin ja pari optiikkaa (Tamronin 18-250mm/3.5-6.3 ja Canonin 50mm/1.8) sekä pystykuvauskahvan (+ kakkosakun) ja 16Gt SDHC-kortin. Gorillapod SLRzoom ja National Geographicin medium-laukku (omaa tavaraa + kamera ja pari linssiä) täydentävät varustuksen. Hankinnan tein torstaina 5. kesäkuuta ja tähän mennessä olen napsinut reilut 2200 kuvaa (reilut 180 kuvaa per päivä).

Kameroita (3-4 + kännykät) ja kuvia (60 000 +) alkaa kertyä sen verran paljon, että ainakin vähäistä julkaisemista pitää alkaa tosissaan kehitellä. Sehän on toki ollut tarkoitukseni jo vuosikaudet, mutta nyt alkaa olla oikeasti mistä valita. Julkaisutavasta pitää vain tehdä jonkinlainen päätös: tänne, isoG:hen, Flickriin, Facebookiin, Picasa-albumiin vai minne. Mahdollisesti käytän useita tapoja ja linkitän kaikki tänne, mutta jokin logiikkaa kannattanee ensin keksiä/valita.

Kuvien julkaisukanavan valinnan lisäksi olisi viimein varmaan syytä yhdistää jälleen blogikin yhteen nippuun eikä antaa blogAliken näivettyä loputtomiin (viimeisin viesti on tammikuulta 2007). En vain edelleenkään ole varma tavasta, jolla haluan asian hoitaa. Jonkinlainen kompromissi/yhdistelmäratkaisu lienee tässäkin tarpeen. Sitä ennen taidan kuitenkin pitää huolen siitä, että Jussin ja Satun häälahja valmistuu 29. kesäkuuta mennessä eli puolivuotishääpäiväksi. Sen ja jalkapallon EM-kisojen jälkeen voisin uhrata jonkin illan albumi- ja blogiprojekteille.

Tekemistä riittää sekä töissä että elämässä. Kaiken kaikkiaan yritän pitää harrasteasiat poissa muiden - prioriteetiltaan merkittävämpien - toimien tieltä. sen vuoksi mm. tämä veppisivuni ja blogini on koko olemassaolonsa ajan välillä päivittynyt harvakseltaan ja satunnaisesti. Tällä hetkellähän blogAlike näyttää olevan täysin kuollut, koska ne vähätkin päivitykset olen tehnyt tänne BTW:n puolelle enkä ole ehtinyt ohjata niitä näkymään myös blogAlikessa. Ennen pitkää tarkoitukseni on saada teevati.net taas hieman yhtenäisempään ja sitä kautta ehkä helpommin hieman eloisampaan vireeseen, mutta - kuten sanottua - prioriteetit täytyy pitää mielessä.

No, ehkäpä kovin moni ei ole edes huomannut teevati.netissä vallitsevaa hiljaisuutta, joten tuskin tästä kannattaa kovin paineita ottaa. Kuitenkin haluan ylläpitää myös (x) html- ja php- sekä kuvankäsittelytaitojani, vaikka nykyisessä leipätyössäni en niitä aktiivisesti tarvitsekaan. Vastaisuudessa ei kuitenkaan koskaan tiedä. Siispä aina silloin tällöin täällä tapahtuu jotakin muutoksia ja ilmaantuu kenties kelvollistakin uutta sisältöä. Sitä odotellessa muistakaamme kaikki elää ihmisiksi.

Päivitin äsken pikaisesti Wordpressin versiosta 2.1.x versioon 2.2.x. Homma meni muuten hyvin, mutta ääkköset menivät solmuun. Tuttu juttu monesta muustakin yhteydestä, mutta aina yhtä typerää. Annan asia nyt olla hetken aikaa ja korjailen sen, kunhan jaksan ajaa sopivan komennon suoraan kantaan. Käsinhän tuota ei kannata korjailla, vaikka sisältöä onkin toistaiseksi melko vähän…

Tarkoitukseni oli mennä ajoissa nukkumaan, mutta saatuani tietokoneen taas vireeseen ja kirjoiteltuani siitä pitkät rimpsut, huomaan kellon olevan jo melko paljon. Luulen, että sorrun vielä pieneen säätämiseen tämänkin jälkeen, joten kukkumiseksihan tämä taas meni…

Testi

Testataanpa, miten ScribeFire toimii…

Powered by ScribeFire.

Tervetuloa WordPressiin. Tämä on ensimmäinen viestisi. Muokkaa tai poista se, sitten voitkin alkaa bloggamaan!

BlogAliken taustalle on nyt siis toistaiseksi asettumassa WordPress. Katsotaan, miten kirjoittelu tällä sujuu…