Tyylikäs vene.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P4143480.
23.7.2003 hankin ensimmäisen digikamerani Olympus Camedia C-750 Ultra Zoomin. Tasan viisi vuotta myöhemmin aloitin projektin, jonka tarkoituksena on julkaista päivittäin yksi kuva viiden vuoden takaa. Jos kyseisenä päivänä ei ole tullut otettua yhtään kuvaa, julkaisen kuvan edelliseltä päivältä. Tai keksin jotain muuta.
Tyylikäs vene.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P4143480.
Tämä jäi eilen julkaisematta, kun olin niin uppoutunut muihin asioihin. Kivan näköinen otus siitä huolimatta. Laji lienee vesirotta eli piisami.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P4123442.
Hmm. Kuvan kohteena taitaa olla varjoni.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P4113437.
Vaihteeksi ötökkä.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P4093436.
Tälle päivälle olisi ollut valikoima kuvia, mutta päädyin tähän, jonka olisin toivonut ehtineeni rajata tiukemmin. Muissa kuvissa olisi enimmäkseen rusakoita.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P4073407.
Kuvasta se ei näy, mutta palomiehet (vai miksi heitä pitää nykyään kutsua) olivat sahaamassa jotakin puuta kappaleiksi. Tai ainakin irrottamassa siitä joitakin oksia moottorisahalla. Latvasta. Tikkailla. Auto kuitenkin oli paremmin näkyvillä.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P4033375.
Harvinaisen selkeää informaatiota matkustajille…
Päivitys 2.4.2009: Näköjään unohdin tämän kuvan tekstiksi aiemman viestin tekstin. Oikeasti kyseessä on siis kuva jostakin kirjasta. Oletettavasti äitiä varten muistiin. Tai saatoin minä noin vinkeät lapaset itsellenikin kuvata talteen. Saattaa muuten olla jostain lehdestäkin.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P3283372.
Harvinaisen selkeää informaatiota matkustajille…
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P3273366.
Luonnollisesti tarkoitukseni oli julkaista tämä ovikoristekokoelmani edustaja jo eilen, mutta selainpa teki silloin tenän. Sen tokenemista odotellessani aloin lueskella ja siinä venähti niin myöhään, etten enää viitsinyt hoppuilla julkaisun kanssa. Nyt tämäkin päivä alkaa jo olla pulkassa, joten ehdin juuri hoitaa tämän pois alta ennen saunomista.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P3203365.
Blondi ja blondimpi.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P3183363.
Onko vaara legenda vai legenda vaara?
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P3173302.
On tuossa maisemassa sentään vähän väriäkin.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P3163293.
Paikka, joka on minulle tuttu, mutta monelle tuntematon.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P3143281.
Taisin ottaa tämän tuon mainoksen vuoksi.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P3123253.
Yleensä en julkaisen kuvia ihmisistä, mutta häntä ei monikaan tunnista vaikka tuntisi. Aikaa on kuitenkin kulunut jo viisi vuotta.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P3103252.
Jotkut hoitavat yhä kahvin ja teen keittämisen näin.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P3093239.
Viime aikoina olen julkaissut turhan usein kuvia useita päiviä myöhemmin kuin on tarkoitukseni. Tällä kertaa syynä on se, että koneeni päätti yskähdellä ja kahtena edellisenä päivänä Picasa, jota käytän kuva-arkistoni hallintaan, päätti hukata koko kirjastoni ja lukea sen alusta uudelleen. Tämä harmitti minua sen verran, etten viitsinyt nähdä sitä ylimääräistä vaivaa, minkä kuvien julkaiseminen Picasaa hyödyntämättä olisi vaatinut.
Maanantain annoin Picasan latailla niin pitkään kuin sitä huvitti, mutta silti tiistaina kirjasto oli taas tyhjä. Päästin Picasan latailemaan pari-kolme tuntia, mutta sitten keskeytin sen toimet ja sammutin koneen yöksi. Tänä aamuna Picasa sitten yllättäen avasikin kirjaston taas ehjänä. Kahden edellisen päivän viiden vuoden takaiset kuvat ovat siis tiedossa jossain vaiheessa tänään. Tälle päivälle ei omaa kuvaa ole käytettävissä.
Yölläkin kannattaa pitää silmät auki. Valovoimaisemmasta optiikastakin olisi tällä kertaa ollut iloa. Ihan kiva kuitenkin mielestäni näinkin.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P3063222.
Harmi, että tästä tuli hieman epäterävä.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P3053184.
Bittimäki pääsi aikanaan lehteenkin.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P3043176.
Tunnelmaa kauppakeskus Itäkeskuksessa.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P3033075.
Mielenkiintoisia kielellisiä ratkaisuja näkee nykyään yhä useammin. Tässä yksi hauskimmasta päästä. Minun mielestäni.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P3023047.
Paikkailin eilen niin keskittyneesti edellisten päivien rästejä, että itse eilisen kuva unohtui. Näette siis vasta tänään kuka vieraili päivittäin Bittimäen toimistossa. En muista, mikä hänet sinne lennätti.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P3013021.
Helian Bittimäen käyttöön lainaama läppäri kävi kertaalleen testissä myös kotosalla.
Tämän kuvan olisi voinut jättää julkaisemattakin, koska eihän oikeaa päivää tänä vuonna olekaan.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P2292921.
Aika tarkkaan on Mini riisuttu. Rungon lisäksi jäljellä vain lunta ja ruostetta.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P2282904.
Tällaista tekniikkaa oli Helian auditoriossa vielä vuonna 2004. Nykyisissä (HAAGA-HELIAn) tiloissa tekniikkakin on hieman toista tasoa.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P2272903.
Bittimäessä taannoin.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P2252900.
Viime päivinä tekemistä on piisannut hetkittäin enemmän kuin tarpeeksi. Kaikkea, mitä olisi kannattanut en ole edes tehnyt. Ensi viikolla on kirittävä – etenkin työasioissa. Sitten on nimittäin vuorossa lomaviikko.
Tekemisen paljoudesta johtuu myös se, että vaikka 25., 27. ja 28.2.2004 otinkin valokuvia, en julkaissut niitä viime päivinä ajallaan. Laiskuus sitten vielä kaupan päälle, niin selitys on valmis. Toisinaan on terveellistä olla laiska.
Keskiviikkona luin kirjaa ja yritin mennä ajoissa nukkumaan. Torstaina tekemistä tosiaan oli liikaa, muitta menin melko ajoissa nukkumaan (ennen puolta yötä ainakin). Perjantaina luin taas kirjaa. Taisin lukea kahtakin. Lauantaina katselin Nero Wolfe -tv-sarjan jaksoja DVD:ltä ja menin melko ajoissa nukkumaan.
Tänään ajattelin lopulta julkaista nuo kuvat ja aikataulun muutos aamupäivän osalta aikaisti operaatiota ainakin osittain. Minun ei nimittäin alunperin pitänyt olla enää tähän aikaan kotona, mutta suunnitelmien peruuntumisen vuoksi olen sittenkin. Siispä hetken kuluttua julkaisen ainakin osan rästiin jääneiden päivien kuvista. Sitä, onko tälle päivälle omaa kuvaa, en ole tarkistanut, mutta 29.2.2004 otin ainakin yhden kuvan, joka lienee loogista julkaista tänään, koska täsmällistä päivää ei tänä vuonna ole tarjolla.
Taitaa olla pöytäliina.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P2242897.
Toivottavasti jonkun sormet eivät paleltuneet.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P2212891.
Leppäkertulle maistuu kaakao.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P2192872.
Nukkumapaikkani ennen patjojen kääntämistä käyttöasentoon. Runsaat kuusi vuotta nukuin tuossa ympäri vuoden. Vapautuneelle huonetilalle oli muuta käyttöä.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P2192872.
Ehkä sitä käytetään myös veneisiin.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P2162841.
Nyt tekisi mieli karkkia.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P2132788.
Tämän viestin otsikon pitäisi oikeastaan olla “Eilen viisi vuotta sitten”. Tänäänhän on jo 12. päivä. Tästä päivästä kuitenkin johtuu, etten eilen julkaissut kuvaa ajallaan. Töissä piti nimittäin olla tänään aamupäivällä palaveri, johon matkaaminen veisi sen verran aikaa, että tietyt toimet piti suorittaa aikaisin. Siksi menin ajoissa nukkumaan, vaikka varmuuden vuoksi suorittamani täysi virustarkistus kotikoneellani oli vielä kesken. Juuri äsken minulle selvisi, että palaveri onkin peruttu, joten ehdin hyvin julkaista tämän viestin nyt, kun mainitut kiireiset työtehtävätkin ehdin jo suorittaa heti seitsemän jälkeen.
Kuva on otettu rappukäytävässä, jonka sijaintia en juuri nyt onnistu palauttamaan mieleeni. Jossakin itähelsinkiläisessä talossa kuitenkin…
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P2112779.
En liukastunut. Kuvasinpahan vain lonkalta.
Päivitys 12.2.2009 torstaina 21:45: Hetken jo luulin näkeväni harhoja, mutta ilmeisesti tosiaan unohdin kirjoitella uuden tekstin tähän tiistaina. Sen sijaan kuvan alle jäi maanantain teksti. No, kuva selittänee itse itsensä – ainakin, jos katsoo tarpeeksi tarkkaan.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P2102773.
Näin vuonna 2003: “tietokoneella voi helposti syyllistyä tekoon, josta rangaistaana ankarammin kuin todellisesta varkaudesta”. Sitäkin helpommin, kun ihmisten salasanat ovat sitä tasoa kuin esim. phpBB.comin tapaus jälleen kerran paljasti. Jos lainsäädäntö ja sen tulkinta on edelleen sama kuin tuolloin, voisi tietomurtoon syyllistyä kirjoittaessaan vahingossa käyttäjätunnuksensa väärin ja sattuessaan käyttämään jotain yleisimmistä hyvin heikoista salasanoista jossain suositussa verkkopalvelussa. Siinä yksi syy lisää käyttää vahvoja (tai edes suhteellisen omaperäisiä) salasanoja. Voi tosin olla, että pelkkä toisen tunnuksella kirjautumisen yrittäminen tulkittaisiin tietomurron yritykseksi, vaikka kyseessä olisi kirjoitusvirhe. Jos siis joku asiaa alkaisi tutkia. Kannattaa siis olla tarkkana.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P2092765.
En liukastunut. Kuvasinpahan vain lonkalta.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P2072755.
Ensimmäinen kohta kunnossa, toisen osalta pitäisi ehdottomasti parantaa. Onneksi ei kuitenkaan flunssa ole kiusannut.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P2062748.
Vaihteeksi vähän lähikuvaa. Melkein abstraktia.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P2032735.
Jonkinlainen otsikkokuvaideakehitelmä taisi olla tekeillä.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P1292684.
Joku oli jättänyt hommat vähän kesken. Ketään ei näkynyt missään.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P1282682.
Jollain oli kiva ovikoriste. Sääli, että kuvasta tuli epäterävä.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P1242667.
Vaihteeksi kuva Pasilasta. Tänään lunta on suunnilleen saman verran kuin oli tuolloinkin. Tässä kuvassa se tosin näkyy vain, jos katsoo tarkkaan.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P1232657.
Tänään valitsin kuvan sillä perusteella, että ei enää kauaakaan, niin en enää pääse ottamaan kuvaa samasta kulmasta. Asunto, josta käsin kuva on otettu, mennee lähipäivinä kaupaksi. Sen jälkeen menee sitten minun sisustukseni isosti uusiksi, kun perintöhuonekalut hakevat paikkaansa. Joitakin nykyisiä pitää saada myytyä tai lahjoitettua edelleen.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P1202607.
Kiva kenkä eikö vain?
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P1192587.
Taas yksi niistä päivistä vuodelta 2004, joiden soisin olevan samanlaisia tänäkin vuonna. Tietyiltä osin. Ei liene vaikea arvata, miltä osin.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P1172562.
Lisää makroilun testailua vuodelta 2004. Pallon tein alunperin footbagiksi, mutta siitä tuli liian kova. Täytemateriaali oli turhan pienirakeista.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P1152534.
Makroilun testailua vuodelta 2004. Ajatus kai oli kuvata kuvakkeita tai jotain vastaavaa. En sitten lopulta käyttänyt kyseisiä kuvia mitenkään, mutta tulipahan testailtua.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P1142502.
On tässä tullut keskityttyä lomailemaan, mutta tälle päivälle on oma kuva, joten pitänee katkaista hiljaisuus. Oikeastaan kyseessä on kyllä enemmän muistiinpano, mutta lehtileike on ihan mielenkiintoinen ja äskenkin luin tiedejulkaisua, joten se sopii hyvin päivän teemaan.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P1092494.
Lauantaina 3. päivä tammikuuta 2004 en ottanut yhtäkään kuvaa. Pikkusiskoni sen sijaan lainasi kameraani ja napsi muutaman kuvan. Yllä yksi esimerkki, joka onneksi ei kuvaa hänenkään ottamiensa kuvien yleistä tasoa.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P1032486.
Oikeastaan yöllä juuri ennen nukkumaanmenoa vasta keksin, että eihän minun ole mikään pakko noudattaa orjallisesti omia ajatuksiani. Tarkoitan, että “Tänään viisi vuotta sitten” voi tarkoittaa muutakin kuin niin vanhaa kuvaa. Siispä nappasin päivän päätteeksi pari kuvaa, jotka sopivat eilisen ja tämän päivän T5vs-kuviksi oikein hyvin. Tai ainakin voisivat sopia. Ja minun mielestäni sopivat.
Jos en olisi taas aloittanut näin myöhään, voisin lisäksi tutkailla tähän oheen jotain kommenttia blogimerkinnöistäni noilta päiviltä, mutta nyt joudutte lukemaan suoraan alkuperäistä tekstiä.
Pohdiskeltuani välillä muiden puuhien ohessa tätä projektiani päivän mittaan, päädyin lopulta siihen peruslinjaukseen, että jatkossa julkaisen tätä projektia pääsääntöisesti vain päivinä, joille tosiaan on tarjolla kuva viiden vuoden takaa. Poikkeuksia varmaankin teen, jos siltä tuntuu. Tälle päivälle ei ole kuvaa, mutta vilkaiskaa toki niitä vähän toistasataa kuvaa, jotka valikoin ehdolle, mutta jätin kuitenkin julkaisematta päivän tai täytekuvina: Runnerups 2003. Yllä yksi esimerkki.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P8020706.
Tämän julkaisu on reilusti myöhässä, mutta jottei projekti vahingossa kuukahtaisi, niin tässä vielä 13. joulukuuta 2003 kuvattu kyltti Vuosaaresta. Jossain vaiheessa tänään pitäisi sitten vielä kääntää katse vuoteen 2004.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PC132389.
Vielä loput jääpuikkokuvat (13. joulukuuta). Pian pitää skarpata ja keksiä tähän täytekuvatouhuun jotain juonta, etten itsekin kyllästy. Vaikka johan minä sentään puolisen vuotta olen tätä projektia onnistunut ylläpitämään. Kovin monta muuta viestiä en sitten olekaan kirjoittanut.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PC132378, PC132379, PC132385, PC132386, PC132387.
29.12.2003 minulla oli visio. Puolet siitä toteutin huolellisesti. Toista puolta en. (Saatte arvata kumpi on kumpi) Ja sitten viimeistely viimeistään jäi väliin. Lisäksi on mahdollista, että tällä kuvalla on jotain tekemistä domaini kanssa, mutta en ole varma. Joka tapauksessa sillä voisi olla.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PC292476.
Vielä kerran katse 13. joulukuuta 2003 kuvaamaani siltaan. Sitten välillä jotain muuta.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PC132377.
13. joulukuuta katsoin välillä myös toiseen suuntaan. Myötävaloon.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PC132373.
Vielä kerran katse kaislikkoon, jota kuvasin 13. joulukuuta. Tällä kertaa hieman väljemmin.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PC132371.
Tiiraillaanpa välillä, miltä maankamara näytti 13. joulukuuta.
Kurkitaan välillä 13. joulukuuta kaislikkoon. Vastavalosuoja ja UV-suodin olisivat tehneet hyvää, mutta tunnelmallinen taitaa kuva olla näinkin.
13. joulukuuta jatkuu yhä vain. Nyt kurkimme sillan alta kohti aurinkoa.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PC132365, PC132370, PC132372, PC132374.
Vielä kerran 13. joulukuuta ja pylväät. Huomenna ei enää pylväitä, mutta päivä on aina vain sama.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PC132362, PC132363, PC132364.
Yritän varmistaa, että saatte yliannoksen pylväitä, joita kuvasin 13. joulukuuta.
Neljä (vai kaksi?) 13. joulukuuta kuvattua kuvaa.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PC132358, PC132359, PC132367, PC132369.
Ja 13. joulukuuta jatkuu. Aika pitkällä pitkin rantaa jo ollaan. Siis siitä, mistä lähdettiin.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PC132357.
Väliin taas päivä, jolle on oma kuva. Vaikka voi kyllä olla, että täytekuva olisi ollut parempi kuin tämä. En nimittäin edes tiedä, mitä tuossa kuvassa tarkkaan ottaen on. Luultavasti jonkun pää (tai siinä oleva pipo), mutta…
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PC162406.
Tänään nyt sitten niitä 13. joulukuuta kuvia lisää. Kuten silloin sanoin, siirrytään vähitellen vasemmalle.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PC132353, PC132354, PC132355, PC132356.
13. joulukuuta tuli kuvattua melko runsaasti, julkaisen tuon päivän kuvia lähipäivinä edistyvästi. Tänään en kuitenkaan niin tee, koska tälle päivälle on ihan omiakin kuvia viiden vuoden takaa. Julkaisen siis kaikki kolme kerralla, jotta huomenna pääsen takaisin kolmanteentoista päivään.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PC142394, PC142395, PC142396.
13. joulukuuta taisi olla lauantai myös viisi vuotta sitten. Tämän sanon siksi, että sille päivälle kuvia on kertynyt taas melko runsaasti, vaikka muuten joulukuu on melko vähäkuvainen. Näin ollen julkaisen lähipäivinä vaihteeksi kuvia tältä päivältä. Yhden vai usemman kerralla, en osaa sanoa, mutta 13. joulukuuta tulee hyvin edustetuksi.
Tälle päivälle ihan vain perusnäkymä pienvenesatamasta joulukuussa. Huomisesta eteenpäin siirrytään tästä kuvasta vasemmalle. Vasemmasta reunasta voi siis jo arvailla, mitä on tulossa.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PC132352.
21.11.2008 kirjoitin:
Tästä päivästä alkaa ainakin loppuvuoden kestävä jakso, jonka aikana olen kuvannut melko vähän (vain kuudelle päivälle löytyy kuva, joillekin toki useita). Normaali opiskelu jatkui taas ja tekemistä piisasi. Kuten viikko sitten kirjoitin, kuvia on jo kertynyt melkoisesti. Näin ollen myös julkaisematta jääneitä kuvia on melko paljon. Siispä tästä eteenpäin aion julkaista useita noista kuvista joka päivä. Luultavasti aikajärjestyksessä. Sen verran kuvia on jo kertynyt varastoon, että neljäkään kuvaa joka päivä ei lopettaisi kuvia kesken ennen vuoden vaihtumista.
Tänään julkaisin vaihteeksi vain yhden kuvan. Jotenkin sympaattinen tuollainen yksinäinen ruskea ruoko vihreän ja keltaisen kasvuston keskellä.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P8020626.
Systerini huomautti, että jotain selitystäkin voisi olla. Hoksasinpa tässä sitten tosiaan, että vaikka mainitsin aiemmin, miten aion toimia, eivät satunnaisesti tänne osuvat tajua, miksi julkaisen väärän päivän kuvia. Siispä taidan jatkossa tällaisina päivinä kuljettaa mukana lainausta tuosta viestistä. 21.11.2008 siis kirjoitin:
Tästä päivästä alkaa ainakin loppuvuoden kestävä jakso, jonka aikana olen kuvannut melko vähän (vain kuudelle päivälle löytyy kuva, joillekin toki useita). Normaali opiskelu jatkui taas ja tekemistä piisasi. Kuten viikko sitten kirjoitin, kuvia on jo kertynyt melkoisesti. Näin ollen myös julkaisematta jääneitä kuvia on melko paljon. Siispä tästä eteenpäin aion julkaista useita noista kuvista joka päivä. Luultavasti aikajärjestyksessä. Sen verran kuvia on jo kertynyt varastoon, että neljäkään kuvaa joka päivä ei lopettaisi kuvia kesken ennen vuoden vaihtumista.
Tällä tavalla.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P8020619, P8020620, P8020621, P8020622.
Tänään tuli lunta, mutta viisi vuotta sitten näytti tältä.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PC092350.
Täytteeksi sokeripala. Toinen rajaus samasta oli näytillä syyskuussa
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P7310510.
Puska vähän jäässä…
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PC062349.
Päivän ainoa toukkakuva. Huomenna sitten saman päivän lintukuvia.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P7280287.
Tästä päivästä alkaa ainakin loppuvuoden kestävä jakso, jonka aikana olen kuvannut melko vähän (vain kuudelle päivälle löytyy kuva, joillekin toki useita). Normaali opiskelu jatkui taas ja tekemistä piisasi. Kuten viikko sitten kirjoitin, kuvia on jo kertynyt melkoisesti. Näin ollen myös julkaisematta jääneitä kuvia on melko paljon. Siispä tästä eteenpäin aion julkaista useita noista kuvista joka päivä. Luultavasti aikajärjestyksessä. Sen verran kuvia on jo kertynyt varastoon, että neljäkään kuvaa joka päivä ei lopettaisi kuvia kesken ennen vuoden vaihtumista.
Tälle päivälle julkaisen kuitenkin vielä vain yhden kuvan, koska ensimmäisenä noista äsken mainitsemistani “täytepäivistä” (25.7.2003) on jäljellä vain tämä kuva. Huomenna onkin sitten valinnanvaraa. Luultavasti jaan nuo kuvat parille-kolmelle päivälle. 26.7.2003 olen kuvannut sopivasti hieman vaihtuvista teemoista, joten jaottelu eri päiville onnistuu sen enempiä miettimättä. Näillä siis mennään loppuvuosi.
Viikko sitten puhuin myös jotain yhteenvedon tekemisestä. Onhan tässä toki kulunut runsaat 120 päivää, mutta se on kyllä mennyt nopeasti. Näin ollen otan vapauden lykätä mahdollisen yhteenvedon tekemisen puolen vuoden rajapyykkiin. Ehkäpä silloin keksin jotain hienompaa. Juuri nyt oleellista on saada projekti jatkumaan, jotta voisin mahdollisesti pitää sitä yllä ainakin vuoden. Siihen mennessä toivottavasti saan kuvien julkaisemisen sujumaan muutenkin säännöllisemmin ja voin katsoa T5vs-projektia uudessa valossa. Vaikkapa julkaista kuvia siinä vain niinä päivinä, joille todella on oma kuva. Muina päivinä sitten muita projekteja. Tällaista mietin nyt, miettikää te jotain muuta.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P7250020.
Helian vessassa oli jonkin aikaa pisuaarin yläpuolella tällainen ilmoitus.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PB202348.
Tälle päivälle on vaihteeksi ihan oma kuva. Siis päivälleen viiden vuoden takaa. Ja näkymät ovat aika hyvin linjassa nykyhetken kanssa. Kuva luullakseni Vuosaaresta, mutta pitänee tarkistaa kulkemiseni kyseisenä päivänä, jotta saan varmuuden.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PB182346.
Kuulin, että huomiseksi olisi luvattu lunta ja kovaa tuulta. Sillä perusteella julkaisen tämän kuvan. Saatte itse keksiä miksi.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P8020650.
Jatketaan toisella yksityskohdalla Bittimäen nurkista elokuussa 2003.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P8291441.
Ostin tänään kahdet farkut, joten täytekuvaa valitessani päädyin tähän. Erään bittimäkeläisen laukku elokuussa 2003.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P8291443.
Kivisestä kilpikonnasta on hyvä siirtyä metallisiin asioihin. Jonkun pyörästä on jäänyt vain runko…
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P8311531.
Betoniporsaista oli tänään töissä puhetta, joten tällainen tällä kertaa.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PA111927.
Hoksasin tänään aamulla matkatessani töihin, että olen ehtinyt missata yhden rajapyykin T5vs-projektissa. Nimittäin 100 päivää. Aloitin projektin 23. heinäkuuta (ennakkotunnelmia ei tähän lasketa). Sen jälkeen kuvia on tullut julkaistua (tämä päivä mukaan lukien) 84 päivälleen ja 42 täytteenä. Se tekisi 126. Sata päivää on siis väkisin ylittynyt, vaikkei laskeskelisi edes päiviä. Koska kuitenkin joinakin päivinä olen julkaissut useampia kuvia, jää päivien määrä pienemmäksi (23.7.-12.11. = 113 päivää). Mainittu rajapyykki tuli siis käsittääkseni täyteen 29.10. torstaina. Tänään viisi vuotta sitten kategoriaan kuuluu 120 viestiä, mikä täsmää laskelman kanssa, koska ennakkotunnelmaviestejä oli 5+2=7 ja 113+7=120.
Kun sadan päivän rajapyykki pääsi lipsahtamaan ohi, pitänee tyytyä 122 päivän rajaan. Sehän merkitsee kolmannesta vuodesta, jos pyöristetään jako ylöspäin. Näin ollen viikon kuluttua perjantaina pitää tehdä jonkinlainen yhteenveto tai katsaus tähänastisesta. Sopivasti siinäkin mielessä, että projekti alkoi torstaina 23.7. ja perjantai on siten hyvä päivä tehdä yhteenveto torstaista torstaihin. Lisäksi sinä iltana on aikaa miettiä rauhassa, jos en meinaa keksiä mitään katsastettavaa…
Tämän päivän kuvauskohde vilahti eilisen kuvan taustalla ja on lisäksi esiintynyt jo 21. elokuuta omassa kuvassaan. Samankaltaisessa asennossahan se tuolloin elokuussakin oli, mutta kuvakulma oli lähes päinvastainen. Jotain vaihtelua sentään.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PB112345.
Tarvitsimme Bittimäessä pikaisesti kuvan kitarasta, joten napsimme kuvia muutamasta sivusta erään liikkeen mainoslehteä. Tässä niistä yksi. (Parempiakin tapoja olisi ollut, muttei juuri silloin tullut mieleen…)
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PB102338.
Aivan satunnainen kuva elokuulta 2003, kun marraskuussa kerran oli taas kuvaton päivä. Pullo oli paikassa, josta en sitä mitenkään voinut poimia pois (ilman kahluusaappaita). Sen heittäjä on epäilemättä kokenut suurta tyydytystä aikaansaannoksestaan.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P8050839.
Oravat ovat olleet niin hyvin edustettuina jo aiemminkin, että tämän päivän täytekuvaksi poimin 30.8.2008 päivän kuvana julkaisemaani kuvaa vajaalla 20 sekunnilla edeltävän kuvan. Kurrelle maistuu paahtoleipä (minä en sitä tarjonnut, vaan vain huomasin tilanteen).
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P8301447.
Muut tämän päivän kuvat kuvaavat silloista säätä, joka oli yhtä keskinkertainen kuin nytkin. Siispä julkaisen tämän jostakin bussipysäkkimainoksesta kuvatun yksityiskohdan. On se ainakin pirteämpi.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PB072336.
Otetaan täytteeksi vähän parempi kuva samantapaisesta oravasta kuin eilen.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: P7310488.
Eikö olekin piristävä kuva? Joskus aiemmin tuossa heti puskan jälkeen olisi ollut puinen kiipeilyteline, jonka kaltaiset kuitenkin purettiin jonkun lapsen jäätyä jossain päin suomea pyöräilykypärästään sellaiseen roikkumaan. Myös liukumäki on tässä vaiheessa purettu EU-normien vastaisena. Uusi EU-normien mukainen liukumäkin on kyllä paljon vaarallisempi. Poissa ovat myös kiipelykaari ja karuselli. Melko köyhä hetki siis leikkipuostossa menossa. Onneksi se ei ollut lopullista.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PB042329.
Täytteeksi sääkuva. En ole varma, mikä oli saa marraskuun alussa, mutta tämähän oli kuitenkin tilanne lokakuun lopulla. Rajausero edelliseen samasta näkymästä julkaisemaani kuvaan on mitätön, mutta tätä toivoisin nytkin näkeväni, joten siksi tämä on valintani.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PA262219.
Kuvassa olen joko juuri palannut kotiin ja päättänyt nähtävästi ottaa kuvan asustani. Ei kovin onnistunut otos kaiken kaikkiaan, mutta siitä voi päätellä paljon. Tai ainakin minä löydän siitä paljon. Muista en tiedä.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PB022328.
Tälle päivälle ei ole omaa kuvaa, joten tämä ansaitsi päästä näytille sen sijaan. Kuvana se ei liene kummoinen, mutta näette siinä melko sitkeän koneen. Juuri nyt minulle ei ole sopivaa kuvaa nykytilasta, mutta emolevy on yhä sama kuin tuolloin. Prosessori, sen tuuletin, virtalähde, kotelo, sen tuulettimet, kaapelit, näytönohjain, osa kiintolevyistä ja CD-asema ovat vaihtuneet. Kiintolevyjä ja laajennuskortteja on tullut lisää. Piirisarjan tuuletin on vaihtunut siiliin aka jäähdytysripaan. Muistit on korvattu isommilla (nyt 2×1Gt, tuolloin kai 2×512Mt) Jotain on hajonnut, mutta paljon pysynyt ehjänä.
Yrityksissä tavoite-elinkaari on yleensä jossain kolmen vuoden tienoilla. Tehokäytössä vähemmän. Minun käyttöni ylittää keskimääräisen tehokäytön ja se kyllä on tuntunut koneen toiminnassa aina välillä, mutta olenpahan oppinut virittämään sitä sun tätä, jotta kuolleelta jo vaikuttava kone taas tokenee. Sen käyttöjärjestelmä ja ohjelmat on niin viimeisen päälle säädetty minun tarpeideni mukaan, että jotenkin se kaikki on joka tapauksessa saatava siirrettyä uudelle koneelle, jos sen joskus saan aikaiseksi hankkia. Rahatkin vain aina kuluvat johonkin muuhun. Niinkuin tänä kesänä kameraan ja tarvikkeisiin. Ja taas koneeseenkin kohdistuu entistä enemmän kuormitusta. Levyjä tarvitaan lisää ja käsiteltävien kuvien koko kasvaa entisestään.
Tällä menolla ajelen nykyisellä emolevyllä, kunnes se on kymmenvuotias. Saa nähdä kestääkö se niin pitkään hajoamatta lopullisesti. Sekalaisia oireita on ollut jo kauan. BSODit ovat arkipäivää. Ja viimeaikoina ihan vaan jäätymiset. Onneksi ei sentään päivittäin, mutta ikävä kyllä ilman ennakkovaroitusta. Onneksi melkein kaiken saa nykyään tallentumaan ja palaamaan automaattisesti samaan tilaan seuraavalla kerralla, kun ohjelman avaa. Muuten aikaa menisi hukkaan monin verroin joka kerta. Nytkin toki liikaa sen rajallisuuteen nähden. Noh, yllä kuva, tässä tarina. Aika näyttää, miten se päättyy.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PA302320.
Tässä kuvassaon esitetty yksinkertainen kirjanpitoni työharjoittelun etenemisestä kesällä 2003. Sata päivää oli siis tullut täyteen jo 28.10., mutta otin kirjanpidostani kuvan vasta 31.10. Alkuperäiset laputkin ovat luultavasti opiskelumatskujen joukossa tallessa.
Tässä samalla kuuntelen Yle1: Kemppinen -ohjelmaa, jossa keskustellaan valokuvauksesta. Ylen sivulla siitä lukee näin:
Kemppinen
: Kemppinen
Perjantaina 31.10.2008 klo 9.06 – 9.55
Siirtyminen muun kuin filmimateriaalin käyttöön oli digitaalisen kulttuurin äkillisimpiä, kertakaikkisimpia ja vähiten tutkittuja. Lisäksi se on sangen heikosti ymmärretty. Jukka Kemppisen vieraana on vanhojen kameroiden spesialisti Esko Putus.
Mukavaa pläräillä omia valokuviaan samalla, kun asiantuntijat taustalla keskustelevat kuvista, niiden merkityksestä, suhtautumisesta kuviin, valokuvauksesta ajassa, sensuurista (sota-aikana, Neuvostoliiton aikana poliittisista syistä, nykyään, Che…).
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PA312326.
Torstain kuva olisi tietysti pitänyt julkaista torstaina, mutta pidin tärkeämpänä mennä ajoissa nukkumaan, kun kuumemittari näytti harmillisia lukemia. Nyt sitten voin julkaista torstain kuvan ja heti perään perjantain kuvan, kun lojun kotona palauttelemassa oikeaa lämpötilaa ja houkuttelemassa ääntäni ylös kellarista. Töistä ei olisi todellakaan tehnyt mieli olla pois, mutta äänettömänä saan enemmän aikaan kotoa käsin.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PA302318.
Tänään oli aika lailla samanlainen tunnelma kuin eilen, joten samoille linjoille päädyin kuvavalinnassakin. Lopulta kuitenkin halusin hieman aktiivisemman tilanteen, joten eilisen melko tarkka toisinto jää julkaisematta. Ehkä sitten myöhemmin.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PA292269.
Tämä kuva näyttää taas enemmän siltä kuin ne kuvat, joita tänäänkin otin.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PA282232.
Kuvattomana päivänä on kiva, kun edelliseltä päivältä on ylijäämää. Tänäänkin sataa vain vettä, mutta viisi vuotta sitten olisi yhä ollut silloisen eilisen kaltaista. Kuva kertoo millaista.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PA262219.
Mietin hetken, julkaisenko kuvan lumisesta kadusta vai oudohkon kuvan omenasta ja sählymailan lavasta. Sitten hoksasin, että minulla on käytettävissäni kuva, joka yhdistää molemmat. Siispä julkaisin sen.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PA262230.
Huomiseksi on luvattu myrskyä ja ensi viikoksi ehkä jopa lunta, mutta ihan vuoden 2003 tilanteeseen tuskin silloinkaan päästään. Aika näyttää.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PA252157.
Jos keksit, mitä tämä kuva esittää, niin kerro toki minullekin…
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PA212137.
Parin päivän takaista pyöräilijäkuvaa edeltävä kuva samalta illalta.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PA212137.
Päivän ainoa kuva. Tai on tästä itse asiassa toinen kehnommin rajattu versio, mutta ei siitä sen enempää…
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PA222153.
Vaihteeksi päivä, jolle ei ole omaa kuvaa. Ajattelin siis poimia kahden edellisen kuukauden (tarkoittaen siis syys- ja lokakuuta) kuvista jotkin minua miellyttävät esimerkit. Kaksi ensimmäistä ovat kyseiset kuvat (julkaistu: 12.10.2008, 20.9.2008), joiden valintaa en sen kummemmin perustele. Kuvat puhukoot puolestaan. Kolmanneksi julkaisen vielä yhden uuden kuvan, jotta jos joku päivittäin seuraa tätä projektiani, on hänellekin uutta katsottavaa myös tänään.
Kun nuo kaksi ensimmäistä kuvaa ovat vahvasti luonnonympäristöstä, otetaan kolmas urbaanista kaupunkiympäristöstä. Pitäähän tasapaino säilyttää – vai mitä? Jotta se säilyisi kaikilla tasoilla, jätetään kuvaan kuitenkin myös luontoelementti keskeiseen osaan. Jotenkin tämä kyseinen kuva tuo mieleeni Humphrey Bogartin ja muut menneisyyden karheat elokuvatähdet – tai oikeammin heidän hahmonsa.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PA111864, P9201647, P8020692.
Tälle päivälle oli tarjolla neljä kuvaa, jotka kaikki olivat ns. sillä hilkulla. Toisin sanoen mikään niistä ei ole ihan onnistunut. Päätinkin siis julkaista ne kaikki, jos se tekisi yhden onnistuneen kuvan. Ylimpänä se, joka oli ehkä lähimpänä onnistumista…
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PA182069, PA182066, PA182067, PA182068.
Syksyinen näkymä jostain muualta (vrt. eiliseen viestiin).
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PA162062.
Yökuvayritelmä.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PA142049.
Viikonloppuna siirryin Flickrissä Pro-aikakauteen, joten jatkossa kuvat sijaitsevat pääasiallisesti siellä. Kuvaboxiinkin tosin aion latailla ainakin projektikuvat – ehkä muutakin.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PA111959.
Tälle päivälle ei ole omaa kuvaa, joten tämä jatkoksi eiliseen teemaan.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PA111864.
Jotenkin tuntui siltä, että tämä sopisi tähän päivään.
Tämän viestin kuvat Flickrissä: PA111914.
Vaihteeksi tällainen yksinkertainen kukkakuva.
Päätin julkaista toissapäivän jatkoksi hieman esittävämmän yökuvan.
Helian uusista rakennuksista ensimmäinen vasta rakenteilla. Nykyään käytössä ovat jo molemmat.
Tälle päivälle on tarjolla vähän liikkuvaisempi kuva. Tavallisempia ja terävämpiä kuvia oli niitäkin tarjolla, mutta jotenkin tämä miellyttää silmääni. Siispä näytän sen teillekin.
Tälle päivälle oli tarjolla omakin kuva, joten ensin se. Kuvassa kaksi Bittimäen käytössä ollutta Helian HP-läppäriä, joiden näytöllä on esillä ensimmäinen versio Bittimäen logosta/liikemerkistä. En muista varmasti, mitä varten tuota kuvaa oltiin ottamassa. Ehkä veppisivuille tai sitten jompaakumpaa meistä julkaistua artikkelia ajatellen tai jotain…
Toiseksi sitten kolmas kuva toissapäivänä arvuuteltavaksi esitellemästäni hakkuualueesta. Kaikki kolme kuvaa on otettu Myllypurossa. Tarkemmin en näin lonkalta osaa paikkaa nimetä, mutta metrovarikon urheilupuiston ja Alakiventien haarukasta paikan pitäisi löytyä.
Kun kukaan ei ole kommentoinut, oletan koko viestin jääneen kaikilta lukematta. Siispä en vastaa vielä, mistä kuva on otettu, vaan julkaisen toisen sen vierestä. Kuva on otettu hieman edellisestä vasemmalle, jollet sitä jo hoksannut. Tästä tuskin on kovin paljoa apua, mutta huomenna julkaisen vielä kolmannen yhtä hyödyllisen kuvan (vielä vähän vasemmalle) ja sitten kai kerron vastauksen. Siltä varalta, että joku miettii sitä nyt tai joskus myöhemmin.
Vaihteeksi kuva, joka on otettu juuri oikeana päivänä eli tasan viisi vuotta sitten. Luulisin, että kuvasta ei ensikatsomalta arvaisi, missä se tosiasiassa on kuvattu. Ehkä arvaus suuntautuisi esimerkiksi jollekin Hirvensalmen lähistöllä luikertelevalle metsäautotielle Puulaveden tietämille. Tai mahdollsesti jonnekinihan muualle. Asiantuntija näkisi kuvasta hieman paremmin oikean paikan vaikkapa puuston tai maaperän perusteella, mutta tuskin tietäisi aivan oikein hänkään. Sellaisenkaan, jolle kyseinen paikka on entuudestaan tuttu, ei ehkä näin jälkeenpäin onnistuisi sijoittaa kuvaa sinne.
Missäkö kuva siis on otettu? Jos jotakuta kiinnostaa arvata, sopii koettaa. Taidanpa tehdä niin, että kerron oikean vastauksen samalla, kun julkaisen huomisen kuvan. Edellisen kappaleen kiertelyni varmaan vihjaa jotakin, mutta voithan koettaa osua hieman lähemmäs kuin vain oikeaan kaupunkiin. Voit kommentoida arvauksesi tai pitää sen omana tietonasi. Huomenna näet sitten, miten onnistuit.
Vähän mitättömämmän näköinen kasvi(n lehti), mutta kooltaan nuo lehdet ovat melkoisia. Erään ystäväni vaimolla on tosian viherpeukalo. Kuvassa oleva käsi on minun.
Eikös olekin upea kuva? Tälle päivälle ei ollut muuta, joten sopii olla sama mieltä. Tai mitä vaan.
Jatketaan kukkaislinjalla… Samat kukat esiintyivät jo heinäkuussa hieman toisin rajattuina.
Vaihteeksi kukkaloistoa.
Sovitaan, että tämäkin on eläin…
Jatketaan yhä eläinaiheella…
Vielä kerran meri.
Jatketaan meriteemaa ja eläimiäkin…
Eikös tämä ole melkein sama kuva kuin eilinen?
Melko onnistunut kuva, muttei kuitenkaan täydellinen. Rajausta lähinnä tarkoitan…
Vaihteeksi ötökkä kehiin…
Tämän kuvan julkaisussa ei liene kummoistakaan itua, mutta minähän siitä päätän…
Jotenkin vaan kiva maisema. Strömsinlahdelta. Oikealla pienvenesatama.
Kai tämäkin sitten on taiteellinen…
Edelleen kuvaton päivä, joten vaihteeksi vähän taiteellisempi kuva, joka aiemmin jäi julkaisematta.
Toisinto eilisestä… Toki kuva on eri ja yksityiskohta autosta.
Powered by ScribeFire.
Vaihteeksi taas yksityiskohta luonnosta. Heinäkuulta, kun taas syyskuussa 2003 on menossa muutaman päivän kuvaton jakso…
Kirjaa lukiessa meinasi kokonaan unohtua, että kuvakin pitäisi julkaista. Onneksi havahduin vaihteeksi näin ajoissa, vaikka töissäkin tulikin oltua tarpeettoman pitkään.
Tälle päivälle oli tarjolla vain yksi sovelias kuva. Teknisesti tai mitenkään se ei ole mitenkään kovin erikoinen, mutta tarinoita sillä voisi olla kerrottavana enemmänkin. Kuva on otettu Roihuvuoressa Lumikintie seiskan takana. Tuolta kiveltä olen mm. pudonnut selälleni maahan ja säästynyt vahingoilta vain jonkun pois viskaamaan (auton) kumimaton ansiosta. Tarkemmin en tällä erää muita tarinoita muista, mutta epäilemättä kyseinen kivi on ehtinyt palvella monenlaisessa roolissa niinä runsaana kuutena vuotena, jotka elämäni alkutaipaleella asuin joidenkin metrien päässä siitä.
Tämäkin eiliseltä.
Päivän myöhässä teknisten esteiden vuoksi.
Taas päivä, jolloin vaihtoehtona on vain kuva itsestäni. Tämän on oletettavasti käytännössä ottanut siskoni, kuten edellisen oli ottanut joku bittimäkeläinen. Koska kuva on kuitenkin minun käytettävissäni sekä minun kamerallani kuvattu, katson sen sopivan T5vs-julkaisuohjelmaan. Että näin.
Kuva toissapäivältä, koska tälle päivälle ei ole mitään.
Tätä kuvaa mietin kauan. Julkaisenko vai en… Muut 10. syyskuuta 2003 kuvat esittävät bittimäkeläisiä, joiden kuvia en toki julkaise ilman lupaa, joten tämä on ainoa, josta voin yksin päättää. Taitaa muuten olla vasta toinen tunnistettava kuva, jonka itsestäni verkossa julkaisen. Ja tästäkin näkee, että se on monen vuoden takaa. Eli siitä ei saa apua mihinkään kyseenalaiseen, joka menisi läpi yhtään missään.
Tämän lausunnon tueksi pitäisi tietysti julkaista kuranttikin kuva, mutta sitä en aio tehdä. Tämä vanhakin kuva on jo enemmän kuin olen tähän saakka tehnyt. Tosin Facebookista taitaa löytyä jokunen kuva, joissa olen mukana. Eli täysin kasvoton linja ei ole pitänyt enää vähään aikaan. Mutta vähän kerrallaan.
Muistin muuten aiemmin tänään väärin. Eiliselle olisi ollut kuvia, joten päivitän edelliseen viestiin hetken kuluttua yhden niistä.
Eilen en jostain syystä päässyt sivuihini käsiksi lainkaan (ilmeisesti ne olivat muidenkin saavuttamattomissa), joten päivän kuva jäi julkaisematta. Siinä mielessä vahinko oli pieni, että eiliselle ei olisi omaa kuvaa ollutkaan, vaan jälleen jokin korvaaja, mutta katko hyvin alkaneessa päivittäisten viestien sarjassa pikkuisen harmittaa.
Jätän 9. syyskuuta täten suosiolla kuvattomaksi. Katsotaan sitten ensi vuonna uudelleen. Mahdoinko ottaa kuvan 9. syyskuuta 2004…
Tämän päivän kuvan julkaisen varmaankin taas vasta illalla, koska töissä on tiivistä eikä minulla ole kätevästi käytettävissä kuvia sellaisessa muodossa, että näkisin niiden kuvaamisajankohdan. Kuvaboxi on sen verran rajoittunut ominaisuuksiltaan… Todennäköisesti Flickr Pro siis kutsuu ennemmin tai myöhemmin. Hetken vielä jarruttelen, jottei tule maksettua sellaisesta, minkä voisi korvata riittävän hyvällä jollakin muulla palvelulla tai pärjätä muuten ilman. Ja jos siitä maksaa, pitää sitä myös käyttää.
Päivitys klo 22:20: Olihan 9.9.2003 käytettävissä kuvia. Täydensin siis yhden niistä tuohon ylle. Enää jää jäljelle harmi päivityksettömäksi jääneestä päivästä. Mutta niitä sattuu.
Eilinen kuva olikin tähän aamuun saakka kasdoksissa, kun linkitin vahingossa hallintapuolella olleeseen kuvaan enkä siihen kansioon, jonka jaoin ulospäin. Pienellä siirrolla ja uudella linkillä homma korjaantui. Tänään jatkan eilistä liikenneteemaa julkaisemalla kuvan taannoin Roihuvuorressa kotikadulleni melko pitkäksi ajaksi pakkeeratusta Kleinbusista. Sympaattisia otuksia nuo.
Taas korvikekuva. Tällä kertaa liikennenäkymä Pasilasta matkalla Bittimäestä kotiin. Bussi tulee juuri.
Vaihteeksi taas kuva siltä päivältä, jolta on tarkoitus.