Tauko paikalla

Pitkästä tauosta lienee helppo päätellä, että kiirettä on pitänyt.

Viimeisimmässä viestissäni elokuun lopulla 2007 kirjoitin, että

Kamera-asioissakin pitää olla tarkkana, etten sorru kovin suuriin lisäostoksiin. Jotain ’pientä’ tulee varmaan lähipäivinä hankittua, mutta uuden kameran hankintaa yritän jarruttaa. Ellen sitten löydä vanhalle kameralleni ostajaa…

Nyt olen jo ehtinyt vaihtaa taas kameraa. Tai oikeastaan hankkia yhden lisää. Tällä kertaa Canonin EOS 450D -järkkärin ja pari optiikkaa (Tamronin 18-250mm/3.5-6.3 ja Canonin 50mm/1.8) sekä pystykuvauskahvan (+ kakkosakun) ja 16Gt SDHC-kortin. Gorillapod SLRzoom ja National Geographicin medium-laukku (omaa tavaraa + kamera ja pari linssiä) täydentävät varustuksen. Hankinnan tein torstaina 5. kesäkuuta ja tähän mennessä olen napsinut reilut 2200 kuvaa (reilut 180 kuvaa per päivä).

Kameroita (3-4 + kännykät) ja kuvia (60 000 +) alkaa kertyä sen verran paljon, että ainakin vähäistä julkaisemista pitää alkaa tosissaan kehitellä. Sehän on toki ollut tarkoitukseni jo vuosikaudet, mutta nyt alkaa olla oikeasti mistä valita. Julkaisutavasta pitää vain tehdä jonkinlainen päätös: tänne, isoG:hen, Flickriin, Facebookiin, Picasa-albumiin vai minne. Mahdollisesti käytän useita tapoja ja linkitän kaikki tänne, mutta jokin logiikkaa kannattanee ensin keksiä/valita.

Kuvien julkaisukanavan valinnan lisäksi olisi viimein varmaan syytä yhdistää jälleen blogikin yhteen nippuun eikä antaa blogAliken näivettyä loputtomiin (viimeisin viesti on tammikuulta 2007). En vain edelleenkään ole varma tavasta, jolla haluan asian hoitaa. Jonkinlainen kompromissi/yhdistelmäratkaisu lienee tässäkin tarpeen. Sitä ennen taidan kuitenkin pitää huolen siitä, että Jussin ja Satun häälahja valmistuu 29. kesäkuuta mennessä eli puolivuotishääpäiväksi. Sen ja jalkapallon EM-kisojen jälkeen voisin uhrata jonkin illan albumi- ja blogiprojekteille.

Tällä välin…

Taas on edellisestä viestistä vierähtänyt kuukausi. Tällä välin on ehtinyt tapahtua paljon kaikenlaista – enimmäkseen pientä, mutta myös vähän suurempaa. Esim. lisäsin lopulta jokusen kuvan Flickr-profiiliini. En vielä kovin monta, mutta alku se on kumminkin. Myös Facebookia tulin kokeilleeksi ja yksi entinen koulukaveri minut sieltä jo bongasikin. Kuvankäsittelyyn olen keskittynyt viime aikoina vaihteeksi hieman entistä järjestelmällisemmin. Hankin piirtoalustan ja opettelen käyttämään kuvankäsittelyohjelmaa aiempaa paremmin, jotta saisin kuvistani sellaisia kuin haluan. Pienimuotoinen sarjakuvakehitelmä toimii keskeisenä harjoitusmateriaalina.

Tietokone on tietysti muutenkin vahvasti mukana kuvioissa. Niinpä voinkin todeta, että hankin siihen viime viikolla PCI-SATA-kortin ja siihen kytkettäviksi kaksi 500 Gt kiintolevyä. Ensimmäisen niistä kytkinkin jo torstaina ja kone oli sen jälkeen koko ajan käynnissä maanantaiaamuun saakka, jotta vanhojen levyjen (3x250Gt) oleelliset tiedot synkronoituivat ja lisäksi NTFS-pakkauksen käyttöönotto vei oman aikansa. Lähipäivinä kytken toisenkin levyn ja siirrän sinne loput vanhojen levyjen datat sekä varmistan tärkeimmät toisen levyn tavaroista. Sitten voinkin poistaa yhden tai kaksi vanhoista levyistä. Kolmatta en voi vielä poistaa, koska käyttöjärjestelmä on asennettu sen osiolle.

Kamera-asioissakin pitää olla tarkkana, etten sorru kovin suuriin lisäostoksiin. Jotain”pientä” tulee varmaan lähipäivinä hankittua, mutta uuden kameran hankintaa yritän jarruttaa. Ellen sitten löydä vanhalle kameralleni ostajaa…

Nukuttaa…

Tuli eilen illalla sorruttua futiksen pelaamisen jälkeen lukemaan kirjaa. En tietenkään malttanut keskeyttää sitä, joten klo 23 maissa aloitettuna noin 400-sivuinen kirja vei jonnekin kolmen tienoille. Ei siis ihme, jos meinaa juuri nyt töissä hieman nukuttaa. Kaupan päälle vielä ulkona vallitseva 25-asteen lämpötila, joka vaikuttaa olosuhteisiin sisätiloissa monellakin tavalla. Hetki sitten jaloittelin ja kävin välillä kahvihuoneessa ja nyt päätin kirjoittaa pikkuisen, jos vaikka virkistyisin sen verran, että saisin vielä jotain töitäkin kunnolla tehtyä. Talossa on lomien takia sen verran hiljaista, että kovin paljoa äksöniä ei koko heinäkuussa ole tiedossa…

Powered by ScribeFire.

Kiirettä pitää…

Tekemistä riittää sekä töissä että elämässä. Kaiken kaikkiaan yritän pitää harrasteasiat poissa muiden – prioriteetiltaan merkittävämpien – toimien tieltä. sen vuoksi mm. tämä veppisivuni ja blogini on koko olemassaolonsa ajan välillä päivittynyt harvakseltaan ja satunnaisesti. Tällä hetkellähän blogAlike näyttää olevan täysin kuollut, koska ne vähätkin päivitykset olen tehnyt tänne BTW:n puolelle enkä ole ehtinyt ohjata niitä näkymään myös blogAlikessa. Ennen pitkää tarkoitukseni on saada teevati.net taas hieman yhtenäisempään ja sitä kautta ehkä helpommin hieman eloisampaan vireeseen, mutta – kuten sanottua – prioriteetit täytyy pitää mielessä.

No, ehkäpä kovin moni ei ole edes huomannut teevati.netissä vallitsevaa hiljaisuutta, joten tuskin tästä kannattaa kovin paineita ottaa. Kuitenkin haluan ylläpitää myös (x) html- ja php- sekä kuvankäsittelytaitojani, vaikka nykyisessä leipätyössäni en niitä aktiivisesti tarvitsekaan. Vastaisuudessa ei kuitenkaan koskaan tiedä. Siispä aina silloin tällöin täällä tapahtuu jotakin muutoksia ja ilmaantuu kenties kelvollistakin uutta sisältöä. Sitä odotellessa muistakaamme kaikki elää ihmisiksi.

Päivitys söi ääkköset

Päivitin äsken pikaisesti WordPressin versiosta 2.1.x versioon 2.2.x. Homma meni muuten hyvin, mutta ääkköset menivät solmuun. Tuttu juttu monesta muustakin yhteydestä, mutta aina yhtä typerää. Annan asia nyt olla hetken aikaa ja korjailen sen, kunhan jaksan ajaa sopivan komennon suoraan kantaan. Käsinhän tuota ei kannata korjailla, vaikka sisältöä onkin toistaiseksi melko vähän…

Loma oli…

Nyt on sitten viikon loma takana. Ohi. Slut. Niin nopeasti se meni kuin odotinkin, mutta virkisti kuitenkin jonkin verran. Ehkä hitusen vähemmän kuin toivoin, mutta se taas oli enemmän sen syytä, miten loman käytin kuin pituuden. Olisi pitänyt nukkua enemmän. :)

Konetta tuli viriteltyä, frisbeegolfia pelattua ja valokuvia räpsittyä. Mm. frisbeegolffauksesta kertyi reilu satsi kuvia – joukossa myös haapana (?) ja käpytikka melko läheltä kuvattuina. Jälkimmäinen varsinkin oli yllättävän rohkea eikä lähtenyt heti karkuun. Parempaan kuvakulmaan olisi kyllä molemmissa tapauksissa pitänyt vielä päästä, mutta kivoja kuvia näinkin.

Töitä tuli pikkuisen sivuttua lomamaanantainakin, kun laitoin hetkeksi työkännykän päälle aamulla. Heti tuli pari puhelua, joista seurasi yhden oleellisen (perjantaina unohtuneen) asian ratkaisu ja selvyys toiseen, hieman vähemmän pakottavaan vaikkakin akuuttiin asiaan. Lopun päivää annoin kännykän olla päällä (äänettömällä), mutta lisää puheluita ei enää tullut. Loppuviikon olin sitten pimennossa, kuten lomalla yleensä on tarkoitus.

Tänään, kun palasin töihin, matkalla ehti tulla jo yksi puhelu ja heti taloon ehdittyäni toinen. Kummatkin huomasin vasta jälkeenpäin, koska kännykkä oli päällä, mutta unohtunut äänettömälle. Molemmat hommat kerkesin kuitenkin hyvin hoitaa (toinen jatkuu itsekseen parhaillaankin ja valmistunee huomiseksi). Näiden lisäksi yksi puhelu oli tullut jo ennen kuin laitoin puhelimen päälle. Vastaajassa oli viesti, jossa mainittu pulma oli kuitenkin saatu onneksi ratkaistua pienellä miettimisellä ennen saapumistani. Jos ei olisi, koulutustilaisuus olisi hankaloitunut ikävästi, koska minä saavuin tarkistamaan tilanteen vasta sen kestettyä jo yli puoli tuntia. Näiden asioiden ratkettua lisää tehtäviä alkoi kertyä ihan kiitettävää tahtia. Huomiseksikin jäi sumaa purettavaksi enkä kaikesta taida ihan tällä viikollakaan selvitä. Onneksi kaikki ei ole niin kiireistä, että olisi koetettava kovasti delegoida tehtäviä. Priorisointi pitää kuitenkin koettaa hoitaa järkevästi ja pitää kaikki tehtävät työlistalla valmiiksi asti.

Tähän viestiin olisi taas oleellisesti kuulunut ainakin pari kuvaa, mutta myöhäisen ajankohdan huomioon ottaen, jätän tämänkin näin tylsästi pleiniksi. Aamulla on kuitenkin tarkoitus suunnata seitsemäksi treenaamaan. Siispä hyvää yötä.

Lisäaika ei olisi pahitteeksi…

Tänään työpäivä venyi seitsemään asti, kun asentelin huomista koulutuspäivää varten neukkarintäydeltä läppäreitä. Jos kaikki olisi mennyt vaikeuksitta, olisin saanut homman valmiiksi yli tunnin aikaisemmin, mutta näin ei ikävä kyllä käynyt. Osalla koneista oli jo asennettuna aiempi versio koulutuksen aiheena olevasta substanssisovelluksesta, mutta nekin piti päivittää uuteen versioon, mikä käytännössä vei lähes saman ajan kuin puhdas asennus. Lisäaikaa sovellusta vailla olevien koneiden kohdalla kulutti kyllä Oraclen tietokantaohjelmisto, jonka tiettyjä komponentteja tämä sovellus hyödyntää tietokantayhteyden muodostamisessa palvelimelle.

Aloitin operaation viemällä koneet paikalle jo heti puolen päivän jälkeen. Silloin hoidin verkkokytkennät yms. saman tien. Sovellusten asenteluun palasin kuitenkin vasta puolen kolmen maissa, mikä minun olisi kyllä pitänyt sekä teorian että käytännön perusteella tietää virheeksi. Onneksi sentään pelaan aina tällaisissa tilanteissa varman päälle eli olin kuitenkin liikkeellä jo koulutustilaisuutta edeltävänä päivänä. Yli neljä tuntiahan koko operaatio sitten lopulta vei. Vielä enemmän se olisi vienyt, jos en olisi oikonut muutamissa kohdissa, jättäen täydellisyydentavoittelun sikseen ja varmistaen vain, että koneet saadaan huomenna käyntiin ja sovelluskin toimii jokaisella koneella ainakin koulutettavilta osin.

Kerkesin sitten kaupan kautta kotiin hieman ennen kahdeksaa. Syömisen ja parin seuraavan päivän lounaan valmistamisen lisäksi tässä ei kauheasti ole sen jälkeen ehtinyt tehdä ja silti kello on jo liikaa. Ei ehkä muuten, mutta aamulla olen taas menossa seitsemäksi punttisalille, joten riittävät unet kannattaisi kerätä. Sen vuoksi jätänkin tämän tekstin nyt taas todella tyylikkäästi tähän ja koetan hoidella loput oikeasti tärkeät tai tarpeelliset asiat pois kuleksimasta mahdollisimman nopeasti. Jos vaikka ennen klo 23:a jo ehtisin pehkuihin…

Tai ehkä mainitsen vielä sellaisen pikkuseikan, että eilinen sählyn pelailu jäi melkoisen aneemiseksi. Meitä nimittäin ilmaantui paikalle vain viisi, mikä ei aivan riitä mielekkääseen pelailuun. Loput, jotka muuten olisivat saattaneet liittyä joukkoon, jäivät ilmeisesti kotiin katsomaan illan lätkämatsia. Mekin päädyimme sitten katsomaan toisen ja kolmannen erän, kun sählyhallissa kerran oli tarjolla reilusti seinälle tykitetty iso kuva, kuuluva ääni ja riittävän mukavat penkit. Siinä olikin sitten urheilua kerrakseen. Vielä kun olisimme ajoissa hoksanneet, että ottelun loputtua olisi kannattanut mennä saunaan, vaikka kuntourheilu väsähtikin penkille. Tämä tuli kuitenkin mieleeni vasta puolessa matkassa kotiin, jolloin oli auttamatta myöhäistä. Toivon kuitenkin, ettei tätä oppia tarvitse soveltaa toisella kertaa, vaan pääsemme vielä jäljellä olevat kerrat oikeasti (itse) pelaamaan. Eilenkin se olisi aamuisen esitelmän (joka kyllä meni hyvin) ja tuplakokouksen jälkeen tehnyt todella hyvää. Tänään olikin sitten hieman tavallista jäykempi olo, vaikka nukkuminen sujuikin ehkä tasalaatuisemmin, kun elimistö ei käynyt ylikierroksilla.

Powered by ScribeFire.

Wippies HomeBox

Tänään noudin Postista paketin, josta paljastui Wippies HomeBox:

> ADSL-modeemi ADSL2/2+ -tuella, jopa 24 Mbit/s.
> Turvallinen WLAN-verkko kotiisi tai toimistoosi.
> Tuki VoIP-puheluille
> Palomuuri
> Toimii useimpien ADSL-yhteyksien kanssa automaattisesti (tuetut VPI/VCI-arvot: 0/100 ja 0/33, vain siltaavat yhteydet, ei PPPoA/E)
> Liitännät: ADSL-linja, 2 x Ethernet, 2 x USB master, 2 x VoIP, WLAN kolmella SSID:llä (koti, mobiili-VoIP, Wippies-vierailijat)
> Hinta 79 € (sis. toimituskulut)
> Ilmaiseksi nopeimmille (12 kk sitoumus), tilaa omasi heti!

Pikaisella tutkailulla käyttöönoton jälkeen, laite vaikuttaa varsin pätevältä. Joka tapauksessa sain toistaiseksi nettiyhteyteen vaikuttavat laitteet vähennettyä kahdesta yhteen. Erillinen ADSL-purkki ja langaton tukiasema pääsevät virkavapaalle toistaiseksi.

Vielä en ole ehtinyt testata, kuinka hyvin langaton verkko kantaa tarjolle lähistöllä mahdollisesti liikkuville Wippies-käyttäjille, mutta suojattu kotiverkko ainakin toimii vallan mainiosti. Signaalin voimakkuus on koko ajan erinomainen ja haluamani asetukset päivittyivät veppisivun kautta alle minuutissa. Jälkimmäinen tietysti hidastunee jonkin verran, jos Wippies kerää tarpeeksi käyttäjiä eli palvelimen kuorma kasvaa. 10 minuutin sisällä päivittymisen luvattiin tapahtuvan, joten pelivaraa on tarvittaessa vielä reilusti.

Laulut ja tarinat 2

Oli muuten hieno konsertti! Paikat eivät olleet parhaat mahdolliset, mutta olimmekin liikkeellä niin viime tipassa, että jos konsertti olisi pidetty vaikkapa Kultsalla, olisimme jääneet kokonaan ilman. Setti oli suurimmalta osin vallan vetävä ja yleisökin pykälää parempi kuin Kultsalla kolme vuotta sitten.

Vain yhden kappaleen kohdalla yleisö ei oikein herännyt toivotulla tavalla. Arvelimme konsertin jälkeen systerin kanssa, että toive ”Tässä kappaleessa voitte laulaa mukana.” meni ohi muiltakin kuin häneltä. Taisi Mikko sanoa sen hieman liian nopeasti. Toisaalta kappalekaan (Taina) ei välttämättä ollut ihan oikea sellaiseen, vaikka etenkin kertosäe onkin helppo. Itse ainakin koen kyseisen kappaleen sellaiseksi, että (suomenkielisenä) sitä on jonkin verran vaivaannuttavaa laulaa edes itsekseen, vaikka sen sanoma sinänsä onkin ihan hyvä ja kaunis. Ehkä se on hieman liian imelä. Yleisön laulaminen mukana kappaleessa olisi ollut hyvä lisä tv-taltiointiin, jonka TV2 konsertista teki, mutta ei mahda enää mitään.

Powered by ScribeFire.

Laulut ja tarinat

Maanantaina ostin uuden levyn ja torstaina menemme systerin kanssa kyseisen levyn julkaisukiertueen konserttiin Messukeskukseen. Esiintyjänä on Seminaarinmäen mieslaulajat alias Semmarit ja levyn nimi on kuten otsikko kertoo ”Laulut ja tarinat”. Albumi sisältää kolme ennestään tuttua biisiä, joista kaksi on oikein hyviä ja se kolmaskin hyvä. Minora meinasi, että ei kuuntele levyä lainkaan ennen keikkaa, mutta sortui sitten kumminkin. Naureskeli vielä tuossa jokin aika sitten Mesessä albumin viimeistä (italiankielistä) raitaa. Albumilla on mukana myös musiikkivideo kappaleesta Bonsai, joka luonnollisesti esitetään japaniksi. Mutta ei siitäkään sen enempää, jos joku mahdollinen lukija haluaa katsoa ja kuunnella senkin ihan itse.

Katsastin juuri lisäinfoa Messukeskuksen tiloista, jotta selviäisi, miksi konsertti on siellä ja miten isosta paikasta on kysymys. Kuoron ohjelmatoimiston sivuilla mainitaan näin:

Semmareiden tämän kevään levynjulkaisukiertueen lipunmyynti on kovassa vauhdissa. Esimerkiksi Tampere-talon 1700-paikkainen sali myytiin loppuun jo kuukausi ennen keikkaa. Helsingissä normaalit konserttisalit ovat käyneet ”kuorolle” liian pieniksi – kevään televisioitava keikka järjestetäänkin Helsingin Messukeskuksen isossa Amfi-hallissa, joka vetää yli 4000 katsojaa. Pelkästään Jyväskylässä kuoro järjestää kiertueellaan neljä eri konserttia.

Isosta keikasta on siis ainakin tarkoitus olla kysymys…

Tässä kerkesi välissä tapahtua paljonkin sellaista pientä, mitä oikeastaan haluaisin tänne kommentoida. Aiemmista pyrkimyksistäni oppineena totean kuitenkin, että ne ovat nyt jo menneet eikä perään kannata näin jälkeenpäin haikailla. Muuten akuutimmat asiat jäävät historian jalkoihin. Pitäydyn siis jatkossa todennäköisesti pääasiassa korkeintaan parin päivän sisällä sattuneisiin asioihin ja enimmäkseen enintään eilisiin. Ehkä siten aiempaa useammat ajattelemani viestit päätyvät kirjoitetuiksi ja julkaistuiksi asti. Kirjoittamisen jäädessä tärkeämpien asioiden jalkoihin, koetan olla liiaksi haikailematta tuottamatta jääneiden tekstien perään.

Powered by ScribeFire.