March 11, 2009

You are currently browsing the daily archive for March 11, 2009.

Juoksija

10.3.2004: 767x1024, Olympus Camedia C-750 Ultra Zoom, ISO94, 1/25s, f/2.8, 6.3mm

Yleensä en julkaisen kuvia ihmisistä, mutta häntä ei monikaan tunnista vaikka tuntisi. Aikaa on kuitenkin kulunut jo viisi vuotta.

Tämän viestin kuvat Flickrissä: P3103252.

Kaikki T5vs kuvat albumissa.

T5vs-kuvat Kuvaboxissa.

Kaksi pannua

9.3.2004: 1024x767, Olympus Camedia C-750 Ultra Zoom, ISO152, 1/60s, f/3.2, 9.9mm

Jotkut hoitavat yhä kahvin ja teen keittämisen näin.

Tämän viestin kuvat Flickrissä: P3093239.

Kaikki T5vs kuvat albumissa.

T5vs-kuvat Kuvaboxissa.

Viime aikoina olen julkaissut turhan usein kuvia useita päiviä myöhemmin kuin on tarkoitukseni. Tällä kertaa syynä on se, että koneeni päätti yskähdellä ja kahtena edellisenä päivänä Picasa, jota käytän kuva-arkistoni hallintaan, päätti hukata koko kirjastoni ja lukea sen alusta uudelleen. Tämä harmitti minua sen verran, etten viitsinyt nähdä sitä ylimääräistä vaivaa, minkä kuvien julkaiseminen Picasaa hyödyntämättä olisi vaatinut.

Maanantain annoin Picasan latailla niin pitkään kuin sitä huvitti, mutta silti tiistaina kirjasto oli taas tyhjä. Päästin Picasan latailemaan pari-kolme tuntia, mutta sitten keskeytin sen toimet ja sammutin koneen yöksi. Tänä aamuna Picasa sitten yllättäen avasikin kirjaston taas ehjänä. Kahden edellisen päivän viiden vuoden takaiset kuvat ovat siis tiedossa jossain vaiheessa tänään. Tälle päivälle ei omaa kuvaa ole käytettävissä.