Työpaikka vaihtui yhdessä yössä

 

Valvira

Eilen olin vielä töissä Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksessa (STTV). Tänään sitä ei enää ole. Sen sijaan olen Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) virkamies. Koko syksy tätä on väännetty ja nyt ainakin yksi etappi on saavutettu. Veppisivutkin aukesivat klo 23:58.

www.valvira.fi
Valviran etusivu suomeksi 1.1.2009

Huomenna uusi virasto ottaa ensiaskeleensa. Sen jälkeen minä pidän kaksi viikkoa lomaa (tai viikon lomaa ja toisen tasoitusvapaata), minkä jälkeen työt vasta alkavatkin. Tähän asti kaikki (paitsi tekniikka) on ollut teoriaa, mutta nyt siitä pitää tulla käytäntöä. Kahdesta organisaatiosta tulee yksi. Paperilla se on jo tapahtunut, mutta ihmisten kesken työn vaikein osuus vasta alkaa. Toivotaan, että tekniikka onnistuu olemaan vain tukena ja välttämään jarrumiehen roolin. Seuraavien kahden viikon ajan riski on suurimmillaan, kun mikrotuki pitää lomaa.

Tämän viestin kuvat Flickrissä: Etusivu – Valvira.fi 1.1.2009 162838