Jos joku olisi viime yönä ahkerasti selaillut näitä sivuja, olisi niiden ulkoasu vaihtunut välillä melkein joka klikkauksella. Kokeilin nimittäin liutaa erilaisia ulkoasuja, koska taannoin valitsemani tyyli ei ollut varmuudella WP 2.6:n kanssa yhteensopiva. Kokeilujen jälkeen päädyin toistaiseksi Tarskiin, vaikka eräs toinen tyyli olisi saattanut olla tavallaan kätevämpi. Sen kohtaloksi koitui kuitenkin jokin bugi, joka sotki sen ainakin teevati.netin palvelimella. Katsotaan siis, mitä Tarskista saa irti. Hyvä puoli on, että ne toiminnot, mitä mahdollisesti uupuu, saa itse toteutettua, jos vain haluaa.
You are currently browsing the daily archive for July 17, 2008.
Juuri äsken täydensin teevati.netin .htaccess-tiedostoa, jotta BTW toimisi hieman kätevämmillä linkeillä kuin oletuksena käytössä olevat numeropohjaiset. Nyt käytössä on siis ns. “nätit ikilinkit“, joista on helppo päätellä, mistä on kysymys. Tämä olisi kyllä pitänut tehdä jo kauan sitten. Ennen WordPressin käyttöönottoa. Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Tähän asti on kuitenki pärjätty ja nyt pärjätään entistäkin paremmin.

